sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laskiaisunnuntai

Hanna tuli Röllin kanssa meille ja me päätettiin mennäkin kaikki maastoon. Mukaan tulivat myös Heidi  Iksun kanssa.




                                              Lumesta ei ole tietoakaan näin laskiaisena.

Mentiin tunnin lenkki ja päästiin hiukan laukkaamaankin. Tölttiä ja ravia mentiin parissa pätkässä.
Rölli meni vielä maastoilun jälkeen kentälläkin tovin. Poika ei päässyt helpolla ainakaan.

Puhdsitin traileria hieman pyyhimällä seiniä ja ovia jne. Vaihdoin iso silmäisen heinäverkon pienempisilmäiseen koska siitä on varissut niin paljon heinää turhaan lattialle. Mies teki sitten asennuksen kameraa varten virittämällä pidikkeen ja johdot sille. Kamerahan on sama joka on muuten pihatossa ja se vaan siirretään matkan ajaksi tuonne pidikkeeseensä. Katselen sitten käsikapulasta  josta näkyy ja kuuluu trailerissa matkustavien puuhat.

                                          Kamera saa sähkön trailerin lampun kautta.

        Kutteriakin lisäilin matkustustilaan hevosille. Kelpaa se Geisilin nyt matkustaa.

Tänään olin vielä hoitamassa Timppaa laserilla ja se oli nyt sitten yhdeksäs kerta kolmen viikon hoitojaksolla. Nyt pidämme taukoa ja sen jälkeen aletaan katsoa mitenkä  hevosen lihakset alkavat antaa reaktioita kun tullaan kokeilemaan uudelleen laserilla. Omistaja myös infoaa kaikki huomaamansa muutokset yms.






2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Olen ennenkin sanonut, mutta kyllä sulla on sitten osaava mies! Ei tartte joka asiaan alkaa soitella ammattimiestä...

Irkku kirjoitti...

Totta...sen aina sillon tällön menee ja unohtaa itsekin. Kun on vaan tottunut että pyydän tekemään. En silti tosiaan pidä itsestään selvyytenä kuitenkaan :)