sunnuntai 21. elokuuta 2016

Näyttelyissä kahden ponin kera






                                                                   TURKU 20.8
                                                       Tuomari G. J Jaspersen ( HOL)
                                                         Kerttu Ip luokkansa toinen
                                                         Hilla IIp luokkansa viides


                                                                Hilla kaunistautuu

Hilla lähti suureen maailmaan ensimmäistä kertaa ja oli positiivinen yllätys kuinka lunkisti se homman otti.
Toki asialla oli varmasti vaikutusta kun Kerttu oli turvana matkassa. Ponin pesu ja harjan laitto sujui kyllä myös yllättävän mukavasti ja sekin tehtiin ensimmäistä kertaa. Toki harjan laitto oli hieman pitkästyttävää ja hyörittiin enempi mitä esimerkiksi Kerttu joka on hommaan jo tottunut. Mies oli mukana kun Hillan laitossa kun ponia pestiin ja pidettiin puomilla.


                                                               Kerttu pesun jälkeen

Itse näyttelyistä voisi sanoa että  paikka oli ihan hyvä kun on tilaa ja isot kehät sekä parkkitilat ja muu huolto kunnossa. Ainoa miinus mikä oli niin se ettei edes voittajia vaivauduttu kuuluttamaan. Juttelin paikalla olleen ei niin poniharrastajan kanssa joka ihmetteli että kuka tuossa nyt sitten voitti ja miksi kaikki saivat lähes samanväriset ruusukkeet. Eli parantamista olisi yleisölajina näissä kyllä.  Mukavaa antia oli tavata ja jutella Diisan maahantuojan kanssa tovi ja vaihtaa ihan kasvotusten kuulumisia vaikka facebookin välityksin tulee seurattua toistemme edesottamuksia.  Ilmakin suosi meitä kaikesta ennakkoennustuksista huolimatta mukavasti.
     
                                                              Kerttu ennen kehää


En pystynyt valokuvaamaan tällä erää kun olimme kahdestaan miehen kanssa ja minulla oli aina jompikumpi poni käsissä kun toinen oli kehässä.  Olen itse kovasti tyytyväinen Kertun saamaan I palkintoon laatuarvostelussa kun siellä tuntui osalla luokkavoittajistakin olevan IIp Eli me hävisimme toiselle todella kauniille ponille. Taso on korkea. Hilla keskenkasvuisena sai huomion lihasten puuttumisesta selästään ja se on minusta nyt tässä kasvuvaiheessa ihan se ja sama koska poni on kasvanut muutoin aika maltillisesti olematta esimerkiksi takakorkea mitä oli Kerttu tähän aikaan viime kesänä. Poneja kun on kuitenkin verrattava rotumääritelmään vaikka ovatkin vielä ihan kehittymättömiä verrattuna siihen lopulliseen muotoonsa miksi tulevat aikuisina. Kyllä minä hierojana kuitenkin tiedän että lihaksia on ponilla selässä vaikkakin vielä niin kehittymättömiä. Ei nämä koskaan kasva samalla kaavalla. Vaikka syövät samaa rehua ja hoidetaan samalla tavalla.

                                                                 Treenejä


Mies on treenannut Hillan kanssa ja minä molempien kanssa. Eli kotiläksyjä tehdään ja niitä jatketaan edelleen.





maanantai 1. elokuuta 2016

Eliittien joukkoon päässyt poni

                                                                    Kutsu

Viime perjantaina kolahti postilaatikkoon kutsu. Se on kutsu Kertulle tänä vuonna järjestettäville Suomen shetlanninponiyhdistyksen järjestämille Eliittinäyttelyille kangasalalle 11.9. Tiesin kyllä jo varautua näihin koska eliittinäyttelyn ohjeellinen kutsu on ihan julkisesti nähtävillä eli ei poneja kutsuta mitenkään summamutikassa vaan siihen todellakin vaikuttaa ponin menestyminen. vähimmäisvaatimukset piää olla ponin saavuttanut että voi saada kutsun. Laitoin tänään kuoreen vastauksen että olemme tulossa. Tilaisuus on toivottavasti hiven juhlallisempi ja koitan itsekin panostaa jonkunverran pukeutumiseen. Katsotaan nyt löytyykö sopivaa.






Samana päivänä toi posti myös Mynämäen näyttelyistä S. Paanasen ottamista kuvista teettämiäni kortteja. Ovat kyllä hienoja ne!