lauantai 30. maaliskuuta 2013

Maneesilla tölttitreeniä




Oltiin  tänään maneesilla aamupäivällä ihan Diisan kanssa vaan ja mies oli minulla kuvaamassakin. Tässä pätkä kun tölttiä treenailin. Tempoa sais olla enemmän ja takajalat toki paremmin alle. Tästä senkun parannetaan vaan :)


Diisalla oli motivaatiota tänään ja se ei yhtään mutkitellut ja uralla mentiin nätisti. Olen kokonaisuutena tyytyväinen tämän päivän treeniimme.





Meillä oli tehokas kolme varttia ja lopuksi tulin selästä ja otin varusteet pois ja käveltiin. Mies haravoi uralta jälkiä.

                                    Hyvien treenien jälkeen on kiva lähteä kotiinpäin :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Keväisiä päiviä





Keskiviikkona olimme taas kera Anun ja Lahjan kävelyllä ja mentiin joen rantaan katsomaan joen jäätilannetta. Meillä meni noin tunti aikaa tähän.
Torstaina olikin hepoilla vapaata kun itse tein aamusta lähtien suursiivousta ja kauppareissu ja yhdistyksen kokous vei lopun päivän.

Tänään upeassa kelissä lähdettiin ratsasin liikenteeseen Anun ja Lahjan kanssa. Noin kolmisen varttia mentiin takametsässä lenkki ja tultiin isomman tien kautta takaisin ja päästiin siellä menemään hieman ravia ja tölttiäkin.

Pitkät talvikarva hapsut niin jaloista kun vatsan altakin alkaa olla jo pois harjailtu.



                                             Lenkin jälkeen suu täynnä porkkanaa :)



tiistai 26. maaliskuuta 2013

Maastoiltu on taas







Sunnuntaina mentiin porukalla Lahja ja Unto tulivat omistajiensa kanssa maastoilemaan ja nämä kaksi heppaa tapasivat ensimmäistä kertaa toisensa. Lahja hieman komensi nuorta ruunaa.
Mentiin sorakuopalle käymään ja paistateltiin hetki siellä pohjalla upeassa auringossa. Tunnin reissu tehtiin lähimetsässä.
Maanantaina oli hepoilla vapaata ja ne nauttivat taas kunnolla vapaastaan ja ottivat aurinkoa tyytyväisenä tarhassa.


Tänään lähdettiin upeassa säässä aamupäivällä maastoon Lahjan ja Anun kera. Mentiin pätkä uutta peltoreittiä joka oikaisee pitemmälle maastoreitille niin ettei tarvitse kuin mennä yli isomman tien. Matkaa kertyi karttapalvelun mukaan noin 7.5km meille ja aikaa meni noin 1h 20min. Päästiin ravailemaankin hyväpohjaisella metsätiellä jota on aurattu eikä se ollut liukas kuin ihan paikotellen.





                                                           Diisa relaa maaston jälkeen.


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Iltamaasto





Tänään on hepat saaneet taas paistatella auringonpaisteessa vaikkakin tuuli on ollut melko vilpoista.
Lähdettiin enne seitsemään vasta pihasta maastoon. Tehtiin pieni kevyt kävelymaasto ja tultiin puoli kahdeksan aikoihin takaisin pihaan ja todettiin että siitä on varmasti puoli vuotta kun on näin myöhään maastosta tultu. Kyllä se kevät ja valo alkaa voittaa.

Huomenna Diisalla vapaata ja sunnuntaina ehkäpä jatketaan maastoilulla :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

Maastoilua ja valmennus



Tiistaina Otin hiukan juoksutusta ja sitten maastakäsittelyä. Väistätin takaosaa ja etuosaa. Takaosa menee kyllä paljon paremmin. Etuosaa kun koskee raipalla ja seisoo hepan edessä lähtee se kiertämään helposti minua ympäri. Kun menin suoraan kylkisuunnasta raipan kanssa kohti ja hipaisin lapaa niin toimi paremmin. Sitten kokeilin vielä lampaankarvaa ja menin selkään. En laittanut karvaa mitenkään kiinni ja se oli hiukan huono kun istuin liian eteen ja yritin korjata asentoani  selässä ja minulla oli talviratsarit jotka pitivät karvassa hyvin ja se meni hiukan hepan mielestä vissiin epämiellyttäväksi ja se liikehti ja venkuroi, taisi sattua hieman se minun muljaamiseni. Tulin pois selästä.




Keskiviikkona olikin sitten valmennuksen vuoro ja menimme tuttuun maneesiin. Jaffa omistajineen tuli meitä taas hakemaan. Minä ratsastin taas ensin. Ehdein verkata noin puolisen tuntia ennenkuin ope tuli kun olimme hyvissä ajoissa. Näytettiin niitä kotiläksyjä opettajalle ja kivasti ne meni jopa siihen vaikeampaan suuntaan. harjoittelimme hepan pysymistä uralla kun meillä se vasenkierros tuottaa töltissä vaikeuksia kun heppa tahtoo punkea keskemmälle ja oikoo kulmat.  Sain vinkkejä  ja nepäs toimikin melko kivasti. Täytyy siis todeta että pitkästä aikaa parhain suoritus oli keskiviikkona töltissä vasempaan kierrokseen.  Olen tosi tyytyväinen. Töltissä on hiomista mutta sehän olisin liian helppoa jos sen heti oppisi. Sitä saatiin nyt läksyski ja koitetaan josko vaan pohja ja kelit antaa periksi. Nyt on vaan niin kovin huonoa monessa paikassa. Aika taas hujahti ja kokonaisuutena jäi hyvä tunne siitä että oppi menee perille meille molemmille. Parin viikon päästä taas jatketaan!

Tänään torstaina tuli Suvi ratsastaaan taas hetkestä aikaa. Mentiin maastoon ja tehtiinkin aika kiva lenkki metsässä ja tiellä.
                                 Tiellä mentiin hiukan tölttiäkin kun oli sulattanut keskeltä tietä.

Pihassa loppuverkka ilman satulaa. Diisa pääsi sitten syömään heiniä tarhaan. aikaa meni tunti. Heppa näyttää aika takkuiselta ja nuhjuiselta kun nyt tuntuu että karva alkaa lähteä ja iho hilseilee samalla. Heppa kihnuttelee itseään ja näyttää kuin olisi kieritellyt jauhoissa. Ehkäpä pieni öljyloraus tekisi hyvää ruuan joukkoon. Ihoon laitankin kutisevimpiin kohtiin hiukan öljyä helpottamaan.






maanantai 18. maaliskuuta 2013

Uusi reitti ja kotiläksyjä


Lähdettiin eilen kauniissa aurinkoisessa säässä kävelemään hevosten kanssa. Lahja ja Anu oli kavereina. Mentiin aivan uudelle tielle ja varsinkin Diisa oli innoissaan, se pisteli niin reippaasti eteenpäin!



                                                          Uusi reitti vie Diisaa!

Tänään maanantaina minä ratsastin Diisalla. Tehtiin pihassa kotiläksynä tulleita taivutuksia ja keskityin käsiini ja siihen että säädän heppaa sisäpohkeella uralle enkä vedä ulko-ohjasta vaan vaadin sen kuuntelevan sisäpohjetta. Ihan kivasti se meni molempiin suuntiin. Otin pysähdyksiä, peruutuksen ja muutaman pienen voltinkin. Alku ja loppuverkat menin metsässä polulla ja siellä otettiin ravia ja tölttiäkin. Aikaa meni noin kolmisen varttia. Keskiviikkona on valmennus taas.


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kävelylenkkejä ja maastoilua





Hieno aurinkoinen sää on hellinyt aina välillä päivisin. Silti on saatu sankkaa lumisadettakin torstaina ja se pilasi maastoilusuunnitelmamme. Eilen olimme kävelemässä päivällä pienen lenkin ja Lahjalle oli satula taas sovituksessa. Lahja köllötteli auringonpaisteessa eilen ensimmäisen kerran kunnolla hangessa.






                           Keskiviikko iltana olimme vielä kuuden jälkeen lähdössä kävelylenkille.


Tänään sentään pääsimme maastoilemaan tunniksi ja olikin kivaa kahlata lumisia peltoja ja metsässäkin rämmittiin pätkä. Lahja ja Anu oli kavereina.

                                        Hepat jatkojalostaa koivuja joita tulee kentän tieltä kaadettuna.


tiistai 12. maaliskuuta 2013

3. ohjas-ajo tunti




Tänään otettiin ohjas-ajoa taas hetkeen aikaan. Testissä oli nyt ne uudet ajo-ohjatkin ja hyvät on. Pitävä ote näistä kumikangasohjista.

Diisalla oli hiukan työmotivaatio hukassa kun lähdettiin. Se kiemurteli metsäpolulle menossa ja oli selkeesti haluton lähtemään metsään pihasta. Jouduin pikkasen ohjaamaan edestä niin että menin sen kanssa itse kävellen sen vierellä. Menin polkua rinkiä pariin kertaan ja heppa koitti hiukan kotiinkinpäin kääntyä ilman lupaa ja pikkusen saatiin hangotella siinä keskenämme. Heppa teki yhdessä kohtaa pysäyksen ja ryysäsi umpihankeen ja yritti lähteä kotiinpäin...ihmettelin hetken moista ja pysäytyin hepan ja melkein pakotin sen eteenpäin, luulin että niskoittelee oikeen huolella nyt.. Huomasin sitten hiihtäjän joka tuli edestä metsänreunan takaa. Diisa oli sen ilmeisesti kuullut ja säikkyi sitä. Talutin heppaa eteenpäin ja se alkoi rauhottua niin käännyin itse sitten kotiinpäin. Kehuin ja otin parit pysähdykset ja jopa peruutin pari askelta ja se meni mukavasti. Motivaatio parani onneksi loppua kohden ja oli hyvä tulla kotiin kun heppa oli rauhoittunut ja yhteistyö pelasi paremmin. Meillä meni harjoitukseen noin puolisen tuntia.


                                                                    Valmisteluja





                    Eilen tuli lampaakarva ja sitähän piti sovitella heti hepan selkään.

                                                     Diisaakin kiinnostaa moinen juttu!

Tästä me ehkäpä sitten muokkaamme jonkinmoisen karvasatulan ja kokeilemme ratsastusta näinkin.
Juttelin jo eräälle satulamestarillekin jonka näin sattumoisin maneesireissulla lauantaina että jos tarvitsisi siihen ommella jotain voin kääntyä hänen puoleensa.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Sunnuntai maasto


                                                   Aamupäivä on selvästi otettu rennosti.

Innostuttiin lähtemään maastoon kun päivä oli niin kirkas. Menin hakemaan tallilta Untoa ja Tiiaa. Menin hiukan eri reittiä mitä yleensä. Yhdessä lähdettiin tuttua peltotietä joka ohittaa sellaisen pienellä puusaarekkeella sijaitsevan vanhan talon jota on rempattu kesällä hiukan ja kaikenlaiset muovisuikaleet ja muut purkujätteet on jääneet sinne pihaan "kummittelemaan" hevosten mielestä.  Tässähän minä tipuin  taannoin kun heppa teki äkkinäisen täyskäännöksen. nyt kävi sitten taas niin että Diisa oli menossa ensin ja huomasin että se katselee hiukan epäilevästi lähestyvää taloa ja sen kuusikkoa jotka ovat ihan noin 5-6 metrin päässä polusta jota pitkin mennään. Niin eikös se tehnyt salamannopean pakituksen ja minä tuiskahdin alas ja taas samanlailla että heppa pysäsi heti ja katsoi minua maassa. Se käy niin todella nopeasti kun tämä heppa tekee nopean liikkeen. Tajuan vain olevani maassa. Talutin hepan tutkimaan talon pihaa ja se sävähti hieman jotakin siinä seistessämme. En tiedä miksi tämä paikka on tullut niin kovin vaaralliseksi hevosten mielestä. Nousin selkään ja jatkettiin matkaa. Moottorikelkkailijakin tuli meitä edestäpäin vastaan mutta se kääntyi ennen meitä jo pellolle.
Mentiin riistapellolle kahlaamaan ja nautittiin kauniista auringonpaisteesta. Metsässä pujoteltiin puita ja risuja ja kahlattiin lumisia polkuja. Mentiin sitten sorakuopalle ja sen pohjalle ratsain. Pohjalla pieni kierros ja tultiin ylös ja päätettiin että mennään samaa reittiä vielä alas ja taas ylös. Tuli hepoille kunnon mäkitreeni. Diisalla oli virtaa ja se koitti mennä  ravilla tai jopa tarjosi laukkaa ylämäkeen :)
Puolitoista tuntinen vierähti.
Kotiin tultua oli heppa hieman hikinen ryntäiltään ja sai piehtaroimisen jälkeen fleeceloimen hetkeksi selkäänsä.


Maneesilla




Olimme eilen maneesilla ja meitä oli kahden hepan Diisa ja Timmy lisäksi 6 ihmistä joten meillä oli huoltojoukkoja ja auttavia käsiäkin kylliksi :)

Maneesilla meni noin tunti ratsastamiseen. Minä sain treenata kotiläksyjä, taivutusta ja koitin keskittyä käsiini. Tölttäilin uralla ja isolla päätympyrällä. Heppa oli välillä tosi rento ja töltti tuli todella itsestään ja minä keskityin vain olemaan häiritsemättä hevosta mahdollisimman vähän. Hiukan maneesin pehmeä alusta tuottaa hankaluutta töltissä. Raviympyrä ei mennyt ihan niin hyvin mitä on pari kertaa mennyt. Heppa oli jotenkin innokas menemään ja pyrki ravilta töltille.
Milla tuli selkään välillä ja hän laukkuutti Diisaa hiukan pitkällä sivulla ja hienosti se laukka lähti pyörimään kunhan ekan noston jälkeen heppa ymmärsi mitä häneltä taas pyydetäänkään. En ole laukannut itse yli kuukauteen kun on ollut kelitkin aika huonot.. Maneesissa ottanut vain parit nostot.
Reissu oli oikein onnistunut! Hepat sai loimet niskaansa ja lähdettiin kotiinpäin. Diisakin oli hikinen tämän treenin jälkeen.

 Illat ja yöt on olleet melko kireäpakkasisia ja tänäänkin oli aamulla -23 kun päästin hepat ulos.

                                                       Milla ja Diisa loppuverkka

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Maastolenkkejä





Eilen ja tänään ollaan oltu maastoilemassa noin tunnin lenkit. Lahja lähti eilen ensimmäistä kertaa täällä ollessa ratsastajan kanssa maastoilemaan. Hienosti se meni. Ensin pyörittiin hetki pihassa ja minä ehdin kertaamaan valmennuksen läksyä taivutuksessa.  Hiukan Diisalla oli keskittymisvaikeuksia kun kaveri huiteli sivummalla ja Anu sääteli jalkkareita yms. piti Diisan kurkistella vaivihkaa mitä siellä nyt tapahtuu ja hiukan kärsi se keskittyminen. Kuitenkin sain yllättävänkin hyvin hepan kuulolle taivutukseen ja tempon säätely oli ihan sujuvaa.


Eilen tuuli ja tuiskusi päivällä aika hurjastikin mutta iltapäivällä se laantui ja meillä oli tosi hieno keli maastoilla. Mentiin takametsässä ja lähimaastossa se noin kolmevarttia ja käveltiin koko reitti.

Tänään tehtiin liki sama reitti ja lähdettiin oikeastaan heti pihasta metsään. Anu sovittelee Lahjalle vielä satulaa ja hakusessa on se sopivin malli joten se vie vielä hetken saada varusteet ihan kunnolla sopiviksi kun kauppaan ei tullut mukaan mitään hepan varusteita pitää niihin paneutua ettei hanki vääränlaisia. Tänään oli vähän kylmempi tuulikin ja kutsuin Anun kahville kun oli hoidettu hepat ja viety heinät ja juotettu ne niin istuttiin ja juteltiin. Meillä oli oma naistenpäivä kahvittelu kera omenaleivoksen.

Huomenna olisi tarkoitus mennä maneesille, siitä sitten juttua ehkäpä huomenissa :)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Issikkavalmennus

                                                  Diisa kotona heinillä valmennuksen jälkeen

Tänään oli se odotettu ja kauan kaivattu valmennuksen aloituskerta. Lähdimme hyvissä ajoissa liikkeelle issikkakaverin kanssa, he tulivat meitä hakemaan trailerillaan ja lastattuamme hepan kyytiin lähdimme noin 20 kilometrin päähän tallille missä oltiin viime kesänäkin valmennuksella. Ilma oli aika haasteellinen ja keväinen. Ensin paistoi aurinko ja oli hieno ilma sitten jo tuulikin hurjasti ja tuli jäistä räntää. Meitä se ei kuitenkaan haitannut. Oltiin niin innoissamme. Minä sainkin laittaa heppani kuntoon miltei heti ja menin verkkaamaan sitä. Kentälle päästiin ja Tanja Ufer kyseli taustoja niin hepasta kuin ratsastajastakin. Sitten alettiin työstämään taivutusta kun kerroin että meillä on selkeä puoliero. Otettiin taivutusta sisäänpäin ensin helpompaan suuntaan. Heppa ja minä hoksattiin homma tosi nopeasti ja hienosti saatiin homma menemän ja varsinkin osasin korjata kun opettaja  huomautti. Sitten huomasin jo itsekin korjata...eli alan oppia sitä paljon puhuttua ennakointia!
Kun käännettiin siihen vaikeampaan suuntaan...se ei ollutkaan vaikea!! Heppa meni jopa paremmin kun siihen helpompaan!! Tanja sitä jo uumoilikin....Opelle isot kiitokset hienoista neuvoista jotka oli selkeitä ja todella tarkkoja...hän todella keskittyi meihin. Voi sanoa että joka sentin edestä on oltu tarkan silmän alla...todella hieno fiilis. Tölttiäkin mentiin ja sain vinkkejä käsistäni. Istuntaani hän jopa kehui...rennoksi ja hyväksi. Sen olen kyllä itsekin tiedostanut että olen parantanut sitä ja olen keskittynytkin rentouttamaan hartioita ja lantionseutua. Vaikka meidän piti ensimmäisellä kerralla olla vain noin puolituntia per ratsukko meni meillä liki kolme varttia oli opettajakin vissiin innokas :)
Saimme kotiläksyjä ja parin viikon päästä mennään taas. Tuntuu aivan tolkuttoman hienolta nyt! Intoa ja motivaatio tuli kahmalokaupalla. Oli myös tosi kivaa olla tässä hyvässä seurassa näiden ihmisten kanssa.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Loma lusittu

 Tänään sain hakea odotetut tilaamani tuotteet postista. Eniten odottelinkin nähtäviksi näitä  Falkur vaellussuitsia. Niistä tekee erityiset nuo pikalukoilla irrotettavat kuolaimet, lisää turvallisuutta ja mukavuutta retkillä. Heppa saa syödä vapaasti ja turvallisesti kytkettynä sillä aikaa kun pidetään paussia pidemmällä maastoilla.

                Tuossa näkyy vielä paremmin nuo pikalukot. Suitset saivat rasvauksen heti.





Viljar shopista tilasin nämä tuotteet. Siellä oli vielä kielentilalla olevat kuolaimet sekä ajo-ohjat ja varakumit jalkkareihin. Kuvasta puuttuu iso 40 litran musta muovisaavi joka on pehmeää muovia.

Tänään loppui Diisan lomailu ja satuloin hepan kunhan olin kuurannut sen harjan ja hännänkin melko siisteiksi selvitysaineen kanssa. Menin metsään tekemään alkuverkat ja kiersin muutaman kerran sen noin 800m lenkin ja otettiin tölttiä ja raviakin pyysin ja sitä melkein heti sain. Heppa oli kivan virkku  oli energinen ja innokas menemään eteenpäin. Tulin pihaan jossa Lahjaakin varustettiin ratsastusta varten. Tein pieniä herättelyjä hepalle ihan käynnissä kun piha oli aika liukkaan tuntuinen. Kulmat, pysäytykset ja liikkeelle lähdöt. Peruutuksenkin tein ja sitten tulin alas ja irrotin ohjan toiselta puolelta ja tehtiin maastakäsittelyä vielä hieman, väistämistä, peruuttamista ja pientä juokksutustakin sekä äänikomentojen kertaamista. Reilu kolmevarttia siinä vierähti.

Huomenna mennään sitten valmennukseen jota onkin odotettu innolla!




sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Veeti lähti





Veeti lähti tänään omaan kotiinsa. Veetihän tuli syyskuussa samana päivänä kun Diisan kanssa tänne muutettiin joten ihan alkutaival on menty yhdessä omaa hevosenpitouraani Veetin kanssa.
Se kävi välillä kuukauden oppimassa ratsun alkeita ja tuli vielä takaisin. Veeti opetti minulle kyllä jokseenkin paljon miten toimitaan nuoren hevosen kanssa. Sen luottamus ja kunnioitus ei tullutkaan ihan helposti. Nyt täytyy myöntää että pikkasen tuli haikea mieli kun avustin lastauksessa ja syötin lähtöporkkanat.




Tänään tulikin oikein kaunis ja kirkas päivä eilisen melkoisen myräkän jälkeen. Lunta on tullut tänne liki 15cm. Aamupäivä menikin lumitöissä ja ihastellessa näitä heppasia tarhassa.

Meillä onkin nyt sitten vietetty kunnon mittainen loma hevosille. Diisa on saanut huilia viikon lukuuunottamatta kävelyitä.  keskiviikkona onkin sitten issikka valmennus ja se hiukan jopa jänskättää kun kuulin että se onkin ihan yksityistunti. Noh ei pääse mihinkään pakoon eikä ole mitään tekosyitäkään sitten olemassa vaan hommiin joudutaan ja sitähän on haluttukin!

                                                 Diisa on osannut levätä :)

                              Tytöistä on tullut ihan hyvät kaverit. Toisiaan rapsutellaan kovasti