Bonnie tamma
Tänään meille tuli Bonnie tamma joka on amerikanlämppäri ja tehnyt uransa ravurina ja nyt on vanhempana siirtynyt siistostamman tehtäviin. Se tuli tiineystarkastuksesta suoraan meille tänään ja on vahvasti kantavana.
Tänään ratsastin Diisalla ensin takametsässä lämmitellen ja sitten otettiin tölttiä joka kulki hyvin ja hepassa oli sopivasti maastovirtaa. Se tarjosi laukkaakin sitten ja päästelin hiekkapolulla menemään.
Tulin kentälle ja tein vielä laukkaympyrällä hiukan töitä ja ravuutinkin molempiin suuntiin pitkästi.
Olen ratsastanut nyt pari kertaa tässä ilman turpista ja heppa toimii ihan yhtälailla joten miksi sitä pitää kun se tuottaa vaan hepalle turhia mahdollisesti ihan kiputiloja ja hermopinteitä. Tutkittuhan on että vaikka se ohje kahden sormen väliin mahtumisesta onkin huomioitu voi tietyissä tilanteissa se turpis painaa kuitenkin liikaa ja aiheutttaa puristusta hermoihin.
Ratsastin kentällä keskiviikkona liki tunnin ja oli hyvä ja tehokas tunti. Ravi kulki ihan hyvin ja samoin löytyi töltistä kolme tahtia. Hidas, keski ja reipas :)
Tänään tuli myös uutta kuivaheinää taas pyöröpaalissa kun nyt pitää kolme ruokkia ja heinää menee enempi kun laidun alkaa hiipumaan.
Lahja sai tänään vuolun jälkeen uudet bootsit.
perjantai 30. elokuuta 2013
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Haastetta pukkaa!
Saatiin SD-team blogilta haastetta. Kiitos Martzu!
Säännöt ": Laita seitsemän kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään sama."
Jätän nyt kuitenkin haastamatta ketään ja jätän sen avoimeksi että kukin halukas blogiani lukeva voi napata haasteen ja vaikkapa vinkata siitä minulle niin tulen kurkistamaan kuvat :)
Tuoksuvaa
Laidun
Lämpö
Treenejä
Vihreää
Laukkaa
Maastoja

maanantai 26. elokuuta 2013
Kiireistä elokuuta!
Eilen kun oli niin hieno päivä pesin pihaton viimein katosta lähtien. Harjailin ensin kuivana hämähäkinseitit yms. ja sen jälkeen kuurasin vesivaneriseinät kunnolla harjaa ja luutia käyttäen. Mäntysuopa tuoksuu nyt! Tulipa pestyä nuo oviverholiuskatkin ja siinä oli oikea loppurutistus kun olikin aiottua hankalampi kohde. Sai huuhdella kolmasti että sai niihin tulleen harmauden edes jotenkuten pois.
Viikko on ollut melko kiireinen johtuen siitä että olemme laittaneet myyntiin äitini omakotitalon jossa hän ei ole enää asunut pariin vuoteen ja siellä on paljon tyhjentämistä ja muuta siihen liittyvää kun äitini ei pysty itse enää niitä asioita hoitamaan ovat ne kontolleni sitten langenneet joten aikani on hieman nyt kortilla kun on kuitenkin tämä arkikin pyöritettävänä.
Suvi on käynyt ratsastamassa viime viikon torstaina Diisalla. Olen juoksuttanut pari kertaa ja sitten olen myös ratsastanut kentällä. Viime viikon tiistaina josta täytyy kertoa että silloin tuli koettua oikeasti miltä tuntuu kun hevonen todella yrittää parhaansa. Koin sen tunteen niin vahvana että luotan että se on oikea tunne. Menin laukkaympyrää ja ensin siihen helpompaan suuntaan ja nämä ympyräthän on meille nyt vielä melko uusi juttu joten jostain kumman syystä päätin koittaa ympyrää ihan ensimmäistä kertaa siihen vaikeampaan suuntaan eli vasempaan. Käänsin hepan ja otin ravia ympyrällä joka sekään ei ole puhdasta. Pyysin laukkaa ja olin aivan varautunut että saan pukin palkakseni mutta sitä ei tullut! Vaan ravi muuttui entistä sekavammaksi ja hevonen alkoi hakea laukkaa. Pyysin uudelleen, hevonen haki ja haki askeliaan sopiviksi se hapuili selkeästi laukkaa etuosallaan ja välillä takaosallaan sillä oli selkeästi yritystä ja se ei ollut mikään helppo rasti sille. Olin rauhassa ja juttelin muutaman sanan hepalle enkä alkanut paukuttaa pohkeilla tai raipalla. Pyysin varmaan vielä kolmannen kerran rauhallisesti laukkaa ja kun se pienen hapuroinnin jälkeen nousi sieltä selkeäksi laukaksi, kehuin ja juttelin. Saatiin melkein kokonainen ympyrä siihen vaikeaan suuntaan ja minä olin niin iloinen ja onnellinen...että piti ihan kumartua halaamaan heppaa kaulalta. Lopetin työt siihen ja kehuin kehumasta päästyäni. Se tunne kun tiesin että hevoseni yritti oikeasti kaikkensa pinnistäen oli suurin kiitos minulle siitä hyvästä tahdosta ja luottamuksesta minua kohtaan että melkein vedet silmissä tulin pois hevosen selästä ja taluttelin loppukäynnit ja puomilla varusteita riisuessani palkkasin vielä omenoilla.
Perjantaina ratsastettiin puolituntinen Anun ja Lahjan kera kentällä ensin ja sitten mentiin käymään sorakuopan pohjalla. Siellä me hassuteltiin että maisema on kuin mikäkin kakkosluokan länkkärifilmin näyttämö ja tuossa kun Diisa korvat hörössä kuuntelee yläpuolelta töyräältä kuuluvia ääniä me naureskeltiin että sieltähän tulee kohta pari inkkaria ja sitten me karautetaan täysillä ylös montusta harjat hulmuten :) Parasta on saada olla hepan kanssa tuolla luonnossa ja naureskella ja hullutella, tulee niin hyvä mieli ja pää tyhjenee kaikesta arkisesta.
Eilen laitettiin tarhan väliaikainen lasikuitutolpista tehty väliaita kunnollisesti puutolpista ja nauhasta pysyväksi.
Isommalla lohkolla on hyvää ruohoa loppu kesäksi hepoille.

lauantai 17. elokuuta 2013
Alkavaa syksyä ilmassa
Tänään on aamupäivästä saakka sadellut. Hepat meni laitumelle ja Diisakin pääsi ilman loimea kun polttiaisetkaan eivät vedestä tykkää. Loimen sainkin nyt sopivasti pesuun.
Alkavan syksyn huomaan hyvin sitä kun Diisa aamulla laitumelle päästessään vetäisee kunnolliset pari kierrosta pukkilaukkaa kun ei helle vaivaa enää ja uuvuta heppaa vaan jaksaa riekkua paremmin!
Torstaina oltiin ratsastamassa iltasella niin että ensin tehtiin kentällä hommia puolisen tuntia ja Diisa oli pikkusen äkeänä ja tarjoili kevennettyä peräpäätä ihan jo ravissa sille maiskuttaessanikin. Hiukan se tuntui aavistuksen selästään jäykältä takaosan puolesta että aavistelin olisiko ilman satulaa ratsastus tehnyt hieman kipeyttä. En patistellut heppaa sitten pahemmin vaan otin pohkeenväistöä ja reipasta käyntiä ja kulmat huolella. Metsässä tehtiin lenkki lähimaastossa rennosti kävellen. Venyttelin hepan jalat ja tunnustelin ja hieman painelin hepan selkää josko löytäisin selkeän kipukohdan mutta sellaista en löytänyt. Eilen perjantaina otettiin taas iltasella kentällä parikymmentä minuuttinen ja nyt oli heppa normaalimpi ja laukka nousi kivasti ja ravissakin löytyi pitempi rennompi pätkä.
Eilen menin taas laukkaympyrällä ja ratsastuksen päätteeksi ihan minua nauratti kun katselin lantakasaa kentältä siivotessani tuota lanattuun kenttään syntynyttä ympyrää ja se on tosiaan kunnollinen ympyrä ja ja ihan totuudessa, en osannut vielä keväällä moisesta oikeen edes haaveilla että se meiltä onnistuisi jo noin hyvin. Pienet on ilot ja ympyrät heppatädillä :)
Oltiin eilen sitten vielä maastossa ja mentiinkin pitkästä aikaa kiipeilemään vanhalle soramontulle ja köpsöteltiin pyörätielläkin pätkä. Reilu tunti saatiin eilen kulumaan kaikkineen hepan selässä.
Diisa odottelee rennosti töihin lähtöä

keskiviikko 14. elokuuta 2013
Rentoa viikkoa menty
Aloitetaan Diisan löysähkön viikon kertaus siitä mihin edellisessä jäätiin. Tiistaina oltiin Anun ja Lahjan kera iltasella ratsastamassa niin kentällä kuin maastossakin ja tehtiin tunti 20 minuuttia pituinen lenkki. Kentällä sain Diisalta tosi kivaa ravia ja heti se oli hyvää kun pyysin. Diisasta olen huomannut että se vaatii melkolailla kentällä alkuveryttelyä jotta siltä saa puhdasta liikettä. Se hakee milloin tasapainoa etupäästään ja millon se enemmän tai vähemmän on toispuolinen. Tähän kaikkeen auttaa hyvä lämmittely ja huolellinen ratsastus heppa avuille.
Keskiviikkona saatiin kuivaheinä pyöröpaali ja aloitettiin sen syöttö totutellen. Ne saavat nyt yöksi kuivaheinää ja aamullakin hieman ennekuin pääsevät laitumelle
Komeita auringonlaskuja on ollut iltaisin
Sunnuntaina oltiin maastoilemassa pitkästä aikaa tuolla kauempana takametsän takaisella pitkällä maastolenkillä jonne emme menneet kuitenkaan ihan loppuun saakka kun totesimme että kyyhkysjahti on alkanut ja sinne ryysi metsämiehiä kyttäspaikoille joita siellä on. Olimme tunnin kuitenkin reissulla. sunnuntaina oli Diisa aamupäivän jo kentällä tunnin Suvin kanssa ja heistä otin taas paljon kuvia.
Maanantaina haettiin puruja hevosille kuivitukseen ja olikin mielenkiintoista kun sadetta on saatu tällä viikolla monta kertaa päivässä kuurottain ja välillä sitä on tullut tosi ankarastikin.
Tiistaina oli taas Suvi ratsastamassa Diisalla kentällä kun itsellä oli kiireinen päivä.
Lahja

sunnuntai 4. elokuuta 2013
Laidunhuoltoa
Tänään olen siivonnut laidunta ja tehnyt siitä entisestä kolmen lohkon laitumesta nyt kahden lohkon laitumen ja toinen lohko on varmaan yli 0.6ha ja toinen sitten se noin 0,4ha. Kerännyt sieltä lantaa ja vuohenputkea pois. Päivä mennyt siinä puuhassa normaalien puuhien lisäksi. Diisa on viettänyt lomaa perjantaista saakka. Samoin olimme itsekin eilen savusaunassa ja vietettiin miehen loppuvaa kesälomaa rennosti.
Lasikuitutolpat pelotti hiukan ja kiinnosti myös kun ne kalahtelivat kun keräsin niitä kasaan.
Perjantaina Diisa sai uudet kengät ja kengittäjäkin meinas ettei turhaan vaihdeta uusiin kun oli niin kuluneet että ollaan kuulemma käytetty popoja ja ollaanhan me vaikka näitä lomapäiviäkin on mukaan mahtunut.
torstai 1. elokuuta 2013
Suvi Diisalla
Suvi meni tänään reilun puolentoista tuntia Diisalla kentällä. Ensin meitä kiusasi sade ja sitten jo paistoi aurinkokin. Hän meni vallan ilman satulaa.
Otin heistä kuvia järkkärillä pitkin tuntia ja kuvia kertyi 360!! Löytyihän sieltä monta hyvää!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)