keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

3 vuotta yhteiseloa

                                                         Kavioliittoa 3 vuotta Diisan kanssa

Meillä on taas tänään se merkkipäivä ja vappu on ihan kiva pieni syy juhlistaa sitä aina!

Ratsastin puolituntisen tänään Diisalla kentällä merkkipäivän kunniaksi ja lopuksi olikin porkkana ja tuoreruoho kestitys.

Tänään tuli Hööksiltä postipaketti ja siellä oli Diisalle varahuppu ihottumaloimeen sekä jalustinhihnat kun on ne erilaiset jalustimet joihin tarvitaan muunlaiset kuin islantisaisiin sopivat. Tuli myös parit riimut sieltä taas vaihteeksi ostettua.





Geislikin on pudottanut jo noin puolet talvikarvastaan sentään. Samoin Bonnie on jo aika lyhyellä karvalla.




Karsinaa vaan pidän kovasti pahnoitettuna ja tarkkailen illalla ja yölläkin miten bonnie karsinassa on. eli jatkuva tarkkailu jatkuu ja Bonnie on ollut nyt hyvin  seurankipeä ja hörisee minulle jatkuvasti kun näkee minut. Tänään taas tein sille kunnolliset puunaukset ja pesin sen nisät ja rasvailin ne myös kun ovat aika kuivan tuntuiset.



                        

Vappuvarsa vois olla ihan kiva juttu ja sitä kyllä toivois jo että se tulis kun tässä on jo toista viikkoa nukkunut sellaista koiranunta ja  nähnyt muutaman kerran jo siitä untakin ja hätkähtänyt hereille kurkkaamaan kamerasta tapahtumia.

Meillä vietetään hyvin rauhallinen vappu. Huomenna jos ei pahasti sada olisi mahdollisesti yhteismaastoa luvassa. Oikein hauskaa ja riemukasta vappua kaikille teille!



perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kaikenlaista




                                                               


                                                                    Suvi ja Diisa

Eilen oli iltasemmalla Suvi ratsastamassa Diisalla tunnin kentällä. He menivät ilman satulaa laukat ja kaikki. Eilen oli molemmilla hepoilla kengityskin ja Geisli oli ihan kivasti. Hieman se aluksi jännitti kengittäjää mutta seisoi nätisti. Kengittäjä kun on ammattihminen osasi hän ottaa rauhallisesti ja antaa hepallekin aikaa.

Tänään aamusella tuli Miia ratsastamaan Diisalla toisen kerran ja he olivat ensin kentällä tovin ja sitten mentiin porukalla maastoon. Otin Geislin käsihepakseni kävelemään kanssani. Mentiin nyt ensimmäisen kerran isommalle tiellekin ja kohdattiin yksi fiksu autoilija ja kaikki meni ihan hyvin.
Miksi en ole itse ratsailla on syy se että olen loukannut rintalihakseni ja sen kanssa en viitsi mennä ratsaille kun on vielä melko arka.


Keskiviikkona juoksutin molemmat hepat kentällä ja tämä oli ensimmäinen kerta kun he saivat juosta kentällä yhdessä. Kumpikin kiritti välillä toista ja laukkailivat ihan kivasti. Puolisen tuntia jaksoivat mennä josta ajasta pikkusen käytettiin molempien jumppaamiseen porkkanaa apuna käyttäen.

                                          Bonnie sinnittelee ison masunsa kanssa edelleen.

                                                                         Geisli








Mies toi kotiin kuusi puita jotka on kolmimetristä ja niistä kuoritaan ja kuivatetaan estepuomimateriaalia.

Bonnie sai vielä kunnollisen puunauksen ja pesin nisät ja takapäänkin jälleen että olisi ainakin kaikki sitten kunnossa kun se h-hetki olisi käsillä. Hän pääsi syömään talon edestä nurmikolta vihreää. Diisa joutui vielä illalla toistamiseen töihin kun Suvi tuli vielä ratsastamaan ja näyttämään serkulleen Diisaa. He menivät noin tunnin ja Diisalla oli kuulemma hyvä työmotivaatio. Pitää olla tyytyväinen kun heppa on tänään tehnyt yli kaksi tuntia hommia ja iltasella haettiin ihan heiniltä heppa hommiin ja työmotivaatiota piisasi!






maanantai 21. huhtikuuta 2014

Leppoisia pääsiäispäiviä vietetty

 Päivät ovat olleet ihania ja niin lämpöisiä. On ilo vain olla ja nauttia elosta ja olosta.
Karvaa harjataan päivittäin kolmesta hepasta ja sitä riittää ja riittää! Diisa alkaa olla jo kohtuu kevyessä kuosissa kyllä ja samoin Bonnie.





Laitoin Diisalle jo harjamartoon ja häntään itikkäöljyä kun niin paljon jo lentää ja pörrää kaikenlaista öttiäistä. isoja hyttysiäkin jo eilen lenteli kovasti.

                                     Bonnie se vaan sinnittelee ison masunsa kanssa.



Hepat ovat päässeet riekkumaan laitumelle ja nyppimään vihreää joka päivä pariksi tunniksi.











Koirat ovat samoin nauttineet pihalla olosta lähes koko päivän. Itse tietysti myös ollut ja puuhaillut kaiknelaista ja seuraillut luontoa.

                                                               Roope ja Pertta

                                                                  Ota syliin





                                                                  Pihan kukkia

Pätkä eiliseltä illalta kun menin vain olemaan heppasten kanssa tarhaan. Huomatkaa Bonnien suuri vatsa.





                                                Iltaruuat ja Geislin komea tukka iltaruskossa






torstai 17. huhtikuuta 2014

Kiireinen kiirastorstai

                                         Kuvat tänään illalla kännykällä ja huonoja ovat

Tänään tuli Miia kokeilemaan Diisaa aamulla ja heillä meni tosi kivasti ja Miia tykästyi Diisaan se kun on sellainen varma heppa joka ei turhia hötkyile mutta siten se on myös hevonen joka antaa paljon kunhan osaa pyytää :) Miia lupasi tulla Diisalla valmennuksiin jos ajat yms. sopii. Saattaa tulla maastoilemaankin minun ja Geislin kanssa myös. Olisihan se mukavaakin että olisi issikkakaveri maastoilemassakin aina välillä minun kanssa ja liikuttaisimme molemmat heppaset. Juttelimme minun tehdessä tallihommia kaikesta maan ja taivaan välillä, lähinnä tietenkin hevosista.

Tänään oli kiire päivä kun oli kolmessa kaupassakin käyntiä ja postia jne. Olin ajatellut että ratsastan itse Geislin vielä mutta aika vaan meni ja meni kun imuroidakin piti. Joten hieman ennen yhdeksää illalla hain Geislin ja harjailin herran ja vein kentälle. Juoksuttelin Geisliä vapaana.

Tehtiin myös etu ja takaosakäännökset maastakäsin sekä jumppaa porkkanalla. Geisli oli mukavan rento taas lähes koko ajan. Hieman  riimunnarulla ohjatessa etuosakäännöksiin Geisli otti takapakkia vaikka olisi pitänyt väistää, en kiinnittänyt siihen huomiota  vaan kehuin vasta kun sain västävän askeleen.

 Jospa huomenna kokeiltaisiin Geislinkin kanssa maanantaina pujotteluehtävää mitä tein Diisan kanssa valmennuksessa.

Eilen menin itse illemmalla Diisalla. Reilun puolituntisen ja harjoiteltiin maanantain valmennus juttuja eli pujottelua töltissä.





                                                             Pujotellaan töltissä.

Otin keskiviikkona Diisan kanssa myös laukkatreenit kevyessä istunnassa ja hetihän heppa osasi itseään kunnolla pidentää ja ohjata liikkeen eteenpäin paremmin.








tiistai 15. huhtikuuta 2014

Valmennus





Eilen oli meillä täällä valmennus ja Outi saapui laittamaan hieman pontta taas tähän touhuun. Hanna tuli Röllin kanssa. On tosiaan itsellä ollut ja ilmeisestikin jatkuu vieläkin sellainen, ei niin innostunut ratsastusfiilis. En kuitenkaan anna sen haitata itseäni sen enempää vaan annan itselleni nyt lomaa ihan kaikessa rauhassa. Hepat saavat kevennettyä ja kuitenkin niiden päivittäiset hommat tietenkin hoituvat. Liikunta on kuitenkin ihan kohtuullinen laitumelle pääsyn johdosta liki päivittäin ja juoksutusten sekä muun pikku puuhailun ansiosta.

Bonnien ensimmäinen mahdollinen varsomispäiväkin on tänään. Se oli eilen melko äreän oloinen koko päivän ja hieman jo arveluttikin että varsooko yöllä. Katselin pariin otteeseen valvontakameran kapulasta  yöllä sitä mutta se nukkui rauhallisesti ja hengitteli tyynesti.

Valmennus oli oikein hyvä. Menin Diisalla koska meille on tulossa torstaina uusi ihminen joka on aikuinen issikkaratsastaja kokeilemaan sitä ja hän voisi sillä kanssa jatkossa tulla valmennuksiin meille niin saisi molemmat hepat valmennusta ja se taas että Outilla olisi näin enemmän oppilaita täällä. Diisa oli vain hivenen alkukankea hommiin mutta yllätti meidät positiivisesti menemällä tosi hyvääkin tölttiä kun, mentiin pujottelun kautta päätympyrällä sitä ja sen huomasi kuinka töltti parani ja parani. Laukka oli aika kankeaa aluksi ja hyvin ylöspäin menevää ja heppa ei itseään venyttänyt juurikaan mutta kyllä se asia saadaan korjattua kevyttä istuntaa käyttäen ja vain laukkaamalla kentällä ahkerasti taas :)


torstai 10. huhtikuuta 2014

Maastoilua





Päivät on jo niin lämpimiä että kaikki hepat huilailevat mielellään pihaton edessä makuulla ja niiden karva on oikein kuumaa kun käy kokeilemassa. Talvikarvat lähtee valtavina tukkoina ja sitä piisaa ja piisaa.

Suvi tuli ratsastamaan ja hän oli puolisen tuntia ensin Diisan kanssa kentällä ja sitten otin Roopen mukaan ja lähdettiin porukalla metsään. Roope katseli hetken kun Diisa tuli perässämme että ompas hänellä nyt iso lenkkikaveri mutta se ei kauaan sitä ihmetellyt. Roope kulki reippaasti ja piti huolen itsekin ettei jää hevosen jalkoihin ja samoin Diisa pysähtyi jos Roope oli jäänyt sen eteen haistelemaan jotakin...eli todella fiksusti molemmat osaavat huomioida toisensa.
Otettiin juoksupätkäkin metässsä ja hienosti meni.




Tehtiin tänään Geislin kanssa maastakäsittelyä. Eli juoksutusta ja sen lisäksi otettiin peruutukset narua heiluttamalla ja jumpattiin makupalaa hyväksi käyttäen ja sen jälkeen oli vielä väistöjä.

                                                                Tytöt päikkäreillä




                                          Uudet kuoritut laiduntolpat kuivuu näillä keleillä

                 Eilen uudistin uudet kaksipyöräiset isot kärryt ja keräilin niihin sekä lehtiä ja lantaa.

Haettiin miehen kotoa appiukolta vanhat harjauskoneen harjat ja niistä olisi tarkoitus kehitellä hepoille oma harjaustolppa tai paikka...tuotekehittely on vielä kesken :)


                     Tänään ensimmäiset krookukset avasivat nuppunsa täällä pihassamme.







sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Valmistautumista ja rentoa hevostelua.





Tässä ollaan valmisteltu nyt paremmin Bonnien tulevaa varsomista. Laskin että ensimmäinen mahdollinen aika on 15.4 mutta keksimääräinen aika menee liki kuun vaihdetta.

Torstaina Bonnien rukintaan otettiin  Racing lifeguard tiivisterehu astettain lisäten joka tukee imettävän tamman terveyttä ja antaa vastuskykä molemmille niin tammalle kuin varsallekin.


Tein tänään tammalle kunnon puhdistukset. Selvittelin harjan ja hännän kunnolla ja pyyhein ja puhdistin tamman nisät, ulkosynnyttimet ja koko hepan pää silmiä myöten pyyhittiin kun otsaltakin hilseili iho niin kovasti. Alan tässä tarkkailemaan tammaa paremmin sen nisiä yms. päivittäin että huomaan mahdolliset muutokset sitten. Ison karsinan pahnoitan varmaan kuun puolessa välissä jo valmiiksi.




Perjantaina puuhailtiin Geislin kanssa kentällä maastakäsittelyä ja juoksutusta. Ne olivat päivällä ensin pellolla taas päästelemässä kunnolla mutta iltasella tehtiin juoksutusharjoitus vielä kentällä niin liinassa kuin irtonakin ja ilokseni huomasin että heppa oli tosi rento lähes koko ajan kun touhuiltiin kentällä ja se tuli vapaana ollessa välillä aina luokseni ja oli todella kiinnostunut minusta ja mitä minä tein ja mihin menin.. Geisli on pikkasen varmaan hoikistunutkin täällä meillä ollessa niinkuin oli tarkoituskin.
Karvaakin on lähtenyt aivan valtavasti!

                                                               Seuraan sua!



Tänään tuotiin appiukon varastoista vanhat harjauskoneen harjat ja niistä tuo mies tekee jonkinlaisen itseharjaustolpan hepoille, saavat kyhnytellä itseään siihen sitten oikeen antaamuksella :)

Olen tosiaan antanut hevosten juosta laitumella tunnin päivässä ja minusta on ollut hienoa kun hepat ovat syöneet sieltä jo ruohoja, se jos mikä tekee odottavalle tammalle hyvää. Olen käsitellyt Geisliä paljon ihan arkisissa asioissa ja meille on alkanut tulla jo aika kivat välit sen kanssa. En pidä nyt mitään kiirettä asioiden kanssa ja totuttelen ajatukseen ettei aina tarvitse niin kovasti tehdä ja pinnistellä, tämähän pitää olla rentoa ja mukavaa. Olen erityisesti hakenut rentoa ja rauhallista tekemistä ja jotenkin ollaan menty askel ehkäpä oikeaan suuntaan pois suorittamisen suosta.

                                                        Laitumella liikuntaa















Lauantaina olin hoitelemassa naapuri kunnassa yhtä heppaa ja siellä olin omien naapuritallin naisten kansa ja Milla ratsasti siellä olleen 4 vuotiaan shettisruunan joka tarvitsee läpiratsastusta ja heillä oli mukavaa menoa :)

                                                                  Milla  ja Muffe

                                                               Unto ja Muffe

                             Tässä näkyy talvikarvan alta tulevat pilkutkin jo aika hyvin Geislillä

                                                           Kaksi murustani

                                                     Roopekin täytti 7kk
                                                      Tytöt päikkäreillä