sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Sunnuntain ratsastus

Tänään menin ajan kanssa ja rennosti työskentelemään kentälle. Oli kerrankin sateetonta joskin pilvistä. Kieltämättä hiukan jännitinkin ratsastusta ilman jalkkareita ja sitä laukkaa kevyessä istunnassa. Se kun on iso juttu kun kentällä on mukana hyvä henkinen tuki joka rauhallisesti ja varmasti antaa ohjeita ja auttaa ja selvittää tarvitaessa juttua. Yksin touhutessa on vain sinä ja hevonen. Kiva itsensä ylittäminen kuitenkin tuli tehtyä :)

Aloitin käynnillä ja hiukan herättelin hevosta ja kuulostelin sen mielialoja. Se oli rauhallinen ja kuulolla kivasti. Hiukan se hämmästeli uutta tapaani käyttää nopeaa ja "ravistavaa" mutta rennompaa pohjetta ja koitin keskittyä että vien jalkaa hieman taakse kun koukistajat kiristää, hilautuu reisi ja polvi liian eteen ja jäkittyy siihen, puristan liikaa reidellä satulaa.  Tiputin sitten jalkkarit pois ja lähdin tölttiin. En tehnyt mitään suuria valmisteluja siis kokoamisia ennen tölttiä ja ihan hyvin se lähti. Ohjatkin oli rennommin eli ei niin tiukalla. Keskityin myös ajattelemaan painopistettäni satulassa ja keskityin mielikuvaan että se on tennispallo joka on vatsassa ja se pitää siirtää lähelle  satulaa alas. Näin on jotenkin helpompi itse korjata oma asento tiiviiksi kun ei ole kukaan sanomassa vierestä ohjeita.
Menin tölttiä useita kierroksia ja taivuttelin jatkuvasti kumpaankin suuntaan suoristaen välillä. tein ihan kunnolliset taivutukset ja aina sen puolen pohje pikkasen voimakkaammin ajoi eten kumpaan suuntaan taivutin. Tarkoitus saada heppaa venymään ja pidentämään askelta. Tempoa koitin myös pitää aktiivisesti yllä jotta takapää olisi se hyvin työntävä. Töltti pysyi ihan samaan tyyliin hyvin mitä aikaisemminkin tiukemmilla ohjilla ja jäkittämisellä!

käynnin kautta otin muutamat peruutukset ja sitten hieman kumpaankin suuntaan ympyrää jossa väistätin heppaa kunnolla isontamaan ympyrää ja vahdin ulkolapaa ulkopohkeella. Ravia otin myös ja sen löytyminen ei ollut kovin helppoa. Tuli välillä aina 4-6 askelta ja taas töltille. Tein jalustimet jalassa sen harjoituksen ja mielessä kävi että tohtisinko siinäkin jättää jalustimet pois. Koska hevoseni ei ole enään niin "raaka" tekemään nopeita tahtimuutoksia joten heilahtelut ja tahdista toiseen hyppimiset eivät ehkä niin pahasti minua sieltä heittäisi kun aikaisemmin. Tätä pitää miettiä ja mutustella josko ajan kanssa varmenee se oma tasapainokin.



Laukkaa ajatelin kuitenkin kokeilla vaikka mennessä kentällä päätin että en pakota itseäni kokeilemaan yksin tänään vielä kevyessä istunnassa laukkaa. Tämä on muuten meillä niinkuin läksynä eli tarkoitus että heppa saisi rauhassa liikkua ja venyttää selkää minun painoni sitä mahdollisimman vähän häiritsemättä. Mutta fiilis oli rento ja mukava joten tuumasta toimeen. Otin ensin helpompaan suuntaan nykyisin, eli vasempaan sen laukan ja päästiinkin aika kivasti menemään kevyessä istunnassa. Ainoastaan laukka tuntui tippuvan helpommin kun en ollut ihan niin tarkkana laukkapohkeen kanssa. Meni huomio omaan asentoon pysyä kevyessä istunnassa ja heppa pääsi hiukan laistamaan. Tämä vaatii tosiaan harjoitusta. Oikeaan kierrokseen laukka oli kyllä tahmeampaa ja päätinkin sitten että nostan laukan kunnolla istuen penkissä ja odotan kunnes se lähtee rullaamaan paremmin enkä nouse heti kevyeen istuntaan. niin se sujui paremmin mutta ei niin hyvin mitä vasempaan. Lopetin treenit siihen kun laukka meni yhden sivun kivasti oikeaan ja itse pyysin sitä hiljentämään. Kehuin kovasti ja tulin alas ja löysäsin satulavyötä. Kävelytin Diisaa kentällä pitkään. Hiki saatiin kunnolla ainakin kaulalle. Fleeceloimi selkään ja syömään puomille heinää, annoin vettä ja porkkanaa sekä leipää ämpäristä. Aikaa meni miltei tunti.

Mietteitä on aika lailla päässä tästä ratsastamisesta. Kyllä jotenkin tuntuu että tästä voisi alkaa uusi tapa tehdä asioita. Rennommin ja lempeämmin. Mieleen on jo juolahtanut että taidan haluta kyllä kokeilla  niitä kuolaimettomia ihan vakavasti ja opetella sen töltin ilman kuolainta.

Eilen lauantaina  juoksutin vesisateessa Diisaa juoksutusvyöllä ja apuohjilla jotka nyt sain kunnolla oikean pituisiksi.Perjantaisen valmennuksen jälkeen oli kohtuullista hevosta kohtaan jumpata sitä ettei jumiutuisi  treenistä. Se meni kohtuu kivasti. Jouduin kyllä jokseenkin omaa kehoani käyttäen ajamaan sitä kunnolla liikkeelle kun jätin juoksutus piiskan pois ja Diisa meinas että eihän tarvii jos ei viitsi. Tulipahan sitten itsellekin liikuntaa kun puolisen tuntia tehtiin, eikä vesisadetta huomannutkaan siinä vilskeessä.

Loppuun kuvia jotka on puhtaasti kameran säädöillä kikkailtu kuin maalauksiksi.Väritasapainoja hiukan muuteltu varsinkin ylin.

                                                  Diisa makaili eilen aamupäivällä tarhassa

                                                      Roopen 4 kuukautis kuva :)

                                                                      Pertta

Sivun oikeassa ylälaidassa on jo vuoden 2014 tavoitteista oma sivunsa. Sinne saattaa tulla vielä muutoksia.







Ei kommentteja: