perjantai 16. marraskuuta 2012

Kenttätyöskentelyä.



Minullahan ei vielä ole kotikenttää täällä ja teinkin pienen toimintaradan talomme ja autotallin väliselle piha-alueelle. Se on ihan välttävä kyllä sillä se on pohjaltaan kova ja tasainen. Kooltaan noin 20m x 20m eli kyllä siinä mahdutaan ihan kiitettävästi pyörähtelemään sellaisen lyhyehkön aktiivisen hetken. Voin verkata tarhan sivuitse jatkuvaa polkua ja sitten pääsen tuosta ihan pihalta metsäpoluille.



Tehtiin puolituntia taivutuksia ja pysähdyksiä ihan käynnissä ja tarkoitus saada heppa hereille ja liikkeelle melkein heti kun on ensin pysähtynyt kunnolla. Meillä on vasen kierros se hankalampi. Heppa kaatuu mielellään töltissäkin sisälle kulmissa Nyt en vaatinutkaan tölttiä kuin suoralla hiukan ja keskityin vaan menemään kulmat kunnolla käynnissä.Pujottelin tötsiä ja tein muutaman isohkon voltin. Meillä on mennyt liki pari kuukautta ettei ole mitään isompia kiemuroita tehty. Muutamia kertoja olen hiukan taivutellut ennen tai jälkeen maaston ja tehnyt peruutuksia ja pari askelta pohkeenväistöä. Nyt otin myös pari askelta pohkeenväistöä. Olin yllättynyt kuinka sain hepan liikkumaan alku nahkeus ei kestänyt kuin viitisen minuuttia ja sitten heppa jaksoi yrittää.

Kävin tuolla metsässä jonne menee polku tuosta pyöröpaalien sivuitse tekemässä loppukäynnit pitkin ohjin ja kävimme peltoaukealla ottamassa oikein rennon tuntuista ravia...heppa rentoutui kyllä kivasti metsässä taas. Aikaa me saatiin menemään ratsastukseen noin 50min.

Huomenna olisi tarkoitus taas mennä kaverin kanssa aamupäivällä maastoilemaan kunnolla.

Tässä kuvia aikassemmalta ratsastuskerralta ja koiran kanssa lenkiltä noissa meidän kotinurrkkien maastoissa.



                                                    Pihasta suoraan metsään.



Pelto jossa käytiin tänään ottamassa ravipätkä. Tässä Suvi ja Diisa.
 Hyvä muistaa että jokamiehenoikeus ei anna lupaa pelloilla ratsastukseen, ei edes  niihin sänkipeltoihin joten kannattaa jutella viljelijän / omistajan kanssa ensin.



                                                  Hyviä polkuja ihan lähellä.



                              Talomme katto näkyy. Pääsemme hyville poluille ihan kotipihasta.




Piha kentältäni pääsen välillä ottamaan pätkän omalla pihapolullammekin jos tykkää töltätä tai jopa laukata pitemmän suoran. Kuvan vasemmalle puolelle olevaan metsään vastapäätä pihattotarhaa tulee sitten se ratsastuskenttä.


2 kommenttia:

AnnemariKo kirjoitti...

Onpas ihania maastopolkuja! Meillekin niitä. Meidän melkein ainoa maastoilureitti on kapea tienpahanen jossa pörrää vaikka minkälaista ajoneuvoa. Isompia hiekkateitä olisi, mutta en ihan vielä taida uskaltaa ihan yksin uusille reiteille.

Oikein mukavaa talvea!

Irkku kirjoitti...

Huomenna mennään tutkimaan hiukan uusia reittejä...joudutaan kyllä meneen sorateillä missä kulkee autoja kohtalaisesti. En pidä autojen seassa ratsastuksesta kyllä mutt aina ei voi valita metsäteitä. Samoin mukavaa talvea teille myös :)