torstai 8. marraskuuta 2012

Diisa ja Veeti



                                    Diisa ja Veeti blogin nimeä kantavan pysäkin äärellä.


Aloitan nyt kokoamaan blogiin pihattoelämää viettävien islanninhevosten touhuista ja kaikesta muusta hevosenpitoon ja harrastukseeen liittyen juttuja. Pihaton rakentamisesta tulee tarkemipi sivusto jossa esittelen rakennusvaiheita yms. Pihattomme valmistui syyskuussa 2012 ja sinne muutti oman islanninhevoseni Diisan lisäksi toinen tuttavani islanninhevonen. Blogin nimi juontaa tilamme nimestä joka on Peltola ja sitten hevosten tarhassa on vanha linja-autopysäkki joka on löytänyt uusiokäytön toimien heinäkatoksena. Projekti jatkuu ensivuonna jolloin ainakin on tarkoitus saada kesälaidun käyttöön vuokraamallani viereisellä peltolohkolla ja ratsastuskentän tekemisellä tilallamme. Suunnitelmissa on myös jossakin kohtaa tehdä 2-3 hevosen pieni talli. Olen suunnitellut pihaton itse ja mieheni on sen rakentanut kesän aikana. Minä osallistuin kykyjeni mukaan hommiin ja siivoilin ja kunnostin hevosten pihattotarhaksi tullutta peltolohkoa.

Aloitan kuitenkin jo pohdinnat ja alustavat piirustukset tulevasta tallista sillä asia pitää huolella miettiä että saa toimivan hyvän ratkaisun joka on myös taloudellisesti järkevä kokonaisuus.

                                         Pihatto mäntyjen ympäröimänä ja tarhaa

Ei kommentteja: