sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Maastoilemassa





Tänään lähdettiin liikkeelle puoli yhden aikaan ja taivaalta alkoi ripsiä hieman vettä ihan tihkuna. Ilma oli muutenkin pulussalla. Silti keli on ihan kiva eihän meitä jokasään otuksia pienet vesikelit haitanne :)

 Tilsaa ei onneksi kertynyt ja tiekin oli pehmennyt niin hyvin että menin hidasta tölttiä koko 400 metrin pätkän ja sitten peltotiellä menin siirtymisiä käynnistä, raviin, käyntiin ja tölttiin. Tällä kiinnitin hepan huomion muuhun kuin siihen epämääräiseen talon kohtaan missä viimeksikin piti sitä muovia säikkyä. Homma meni hyvin kun heppa joutui keskittymään tekemään eikä kyttäämään.  Haettiin Tiia ja Unto mukaan tallilta ja  lähdettiin tutulle metsälenkille ja siitä mentiin riistapellolle kahlailemaan. Siellä oli paljon kauriiden tuoreita jälkiä ja makuukuoppia oli tosi paljon.
Sitten mentiinkin sorakuopan pohjalle ratsain ja tultiin toista polkua ylös. Meni tosi kivasti se kun mentiin Diisan kanssa edeltä oli Unton helppo tulla uuteen paikkaan perässä. Diisalla oli intoa siihen puuhaan se laittoi kyllä lisävaihteen päälle ja oli niin varmajalkainen ja reipas että!. Annoin sille ohjaa ja kehuin. Puolitoista tuntia meni maastoiluun aikaa ja kotiin tullessa käytiin ihmettelemässä kentän paikalla olevaa nuotiota joka ritisi ja rätisi.


Tein tarhassa siivousta taas hiukan ja innostuin sitten tekemään nuoskalumesta isoa palloa ja Veetihän oli heti jutussa mukana.

                                                     
                                                          Kaviolla piti kokeilla :)

                                
                                                                 Maistaakin piti!


2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Veetikin olis varmaan halunnu pyöritellä nuoskalumipalloa :)

Irkku kirjoitti...

Kyllä! se on niin osallistuva heppa :)