keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Auringonpaisteessa maastoilua





Aivan mielettömän upea auringonpaiste siivitti tämänpäivän maastoiluamme. Lähdin liikenteeseen puoli yhden maissa ja mennessä otettiin hidasta tölttiä ja raviakin kun mentiin noutamaan Anua ja Untoa tallilta. Mentiin metsälenkki johon on nyt liitetty riistapellolla kahlailua. Oli aivan upeaa paistatella kirkkaassa auringossa ja oikein kerätä sitä energiaa itseensä. Tuntea jo sen lämmittävän.

Jumituttiin vielä juttelemaan meidän tien päähän kun minä käännyin kotiin ja toiset jatkoivat pyörätietä tallille.  Puolitoistatuntinen vierähti taas mukavasti.

Tein eilen illalla taas ostoksia netissä :) Nyt on tilattu Diisalle ajo-ohjat ja tuli tietenkin muutakin hiukan tilattua. Niistä lisää kun saapunevat.

Laadukasta kuivaheinää saadaan sunnuntaina kotiintuotuna 250  paalia jotka otin kaverin kanssa kimppaan. Pitää alkaa jo varautumaan kun säilöä en voi varmaan enään kovasti huhtikuussakaan syöttää jos ilmat lämpee niin pääsee pilaantumaan.
Perjantaina saapuu uusi heppa ja lauantaina meillä on naapuri tallilla kouluvalmennus johon ottaa osaa  Suvi Diisan kanssa.
Huomenna menen naapuritallille yhdeksi kun on kengitys, siinä samalla tulee hepalle kevyt liikutus kun mennään matkat ratsain.

Pitkästä aikaa oli illalla kunnon pakkanen  eli yli -10 astetta ja Diisan harja oli kauniisti kuurassa.

                     Talon ainoa vahtikoira. Snautserityttö Pertta 3.5v nautti myö auringosta tänään

Ei kommentteja: