Eilen oli vapaata Diisalla eli nyt on ollut aika kevyttä mutta toisaalta ihan ansaittuakin hepalla kun sitä ennen oli melko tiivistä treeniä ja pitkiä maastoja.
Eilenhän oli ystävänpäivä ja minua odotti postilaatikolle mennessäni mukava yllätys! Heppakaveri oli pudottanut sinne ohimennessään hienon kortin.
Tänään oman olon ollessa vielä vähän heikonlainen flunssasta johtuen, mietin ensinnä että menenkö ollenkaan ratsastamaan mutta päätin sitten lähteä ainakin pienelle lenkille takametsään.
Heppa oli kivan rento ja virkeä kun lähdettiin tuttua polkua menemään. Oloni tuntui ihan kivalta ja sain sitten kumman ajatuksen että nythän me tytöt mennään hiukan seikkailemaan.
Lähellämme on hiekka ja soranottopaikkoja kun maa kerta on sellaista oikeaa soraharjannetta joten vieressämme on yksi suuri syvä vanha ottopaikka jonne menee kaksi polkua pohjalle saakka. Toinen on leveämpi ja ihan autollakin mentävä ja toinen on hieman hankalampi kulkuinen montun reunalla ja lähempänä meitä. Menimme sitä kautta alas.Johdatin Diisan umpihankeen ja löysin hyvin polun pään kun olen tuolla montulla ollut useita kertoja koirien kanssa. Diisalle tämä on ensimmäinen kerta. Syksyllä en uskaltanut sortumavaarankaan takia mennä kun oli niin märkää. Käveltiin polkua alaspäin mitä oli vain jänikset meitä ennen menneet. Heppa tuli niin rentona perässäni kuin olisi päivittäin mennyt sinne alas. Polun reunoilla on puita jotka ovat taipuneet osa polun yli ja osa muuten vain kenollaan johonkin suuntaan. Kesällä tuolla polulla vallitsee aivan sademetsämäinen tunnelma...kun puut ovat kasvattaneet latvuksensakin polun päälle niin se on aina hivenen hämäräkin.
Tulimme montun pohjalle ja annoin Diisan katsella ja kuunnella ympärilleen kaikessa rauhassa.
Nousin selkään ja mentiin montun tässä osassa pohjalla hiukan aikaa ristiin ja rastiin käyntiä. Heppa oli edelleen hyvin rento. Sitten lähdettiin nousuun joka on arvioltani noin 80 metriä pitkä tie joka nousee tasaisesti melko jyrkästi montun reunalle.Nousin hiukan kevyempään istuntaan ja nojasin eteenpäin antaakseni hepalle enmmän tilaa ja vapautta takaosalle. Se tuntuikin ottavan oikean tehokkaan reippaan käynnin ja puski iloisesti hangesta piittaamatta tasaisesti ylös saakka. Sen hengityskään ei huomatavasti edes muuttunut...ei voinut kun kehua hienoa heppaa ja se oli niin uteliaan näköinen kun tultiin ihan eripaikkaan ja edessä oli asfalttitie ja pyörätie sen sivussa.. Tulin alas selästä ja taluttelin Diisan kotiin rauhallisesti. Heppa sai tutkia tullessamme metallisia kaiteita, lumikinoksia. Se oli niin totaalisen rauhallinen ja rento eikä sillä ollut mihinkään kiire eikä mitään katseltu varuillaan. Me olimme todellisella huviretkellä.
Kun tultiin oman tien päähän se pysähtyi ja jäi katselemaan ohi meneviä autoja ja sitten se kurkisteli metsään ja tönötti :)
Pihaan tullessa irrotin pikalukolla toisen puolen ohjan kuolainrenkaasta ja heppa pääsi tutkimaan kentän paikalta kaadettuja puita. Se nuuski ja maistelikin hieman kuusitukkeja ja havuja maassa.
Talon ovellakin piti tuijotella ja nuuhkia. Kyllä kait se sisällekin olisi tullut jos olisi vaan ovi avattu :)
Viimein Diisa malttoi tulla puomille ja riisuttiin varusteet ja hän pääsi takaisin tarhaan jonne ei kyllä ollut mikään kiire vaan lunta piti maistella mennessä ja yksi lumikasakin pöyhiä mennessä.
Kivaa välillä mennä näin hevosen ehdoilla ja antaa sen toteuttaa omaa uteliaisuuttaan ja mielitekojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti