torstai 7. helmikuuta 2013

Muiden ratsastusta ja vapaapäivä





Tiistaina tulivat kaksi tyttöä ratsastamaan Diisalla niinkuin oli sovittu. He ovat olleet kerran aikaisemminkin ja ovat molemmat käyneet nyt talven säännöllisesti ratsastuskoulussa tunnilla. Toinen tytöistä joka on ratsastanut enemmän ja sai viime kerralla Diisan jopa hieman tölttäämään herätti hieman hämmennystä muututtuaan yllättävän kovakätiseksi ja aika hanakaksi käyttämään pohkeita. Diisahan on melko herkkä suustaan se ei rynni mihinkään kovasta kädestä mutta osoittaa sen kyllä pysähtymällä ja alkamalla vastustaa liikkumista ja peruuttelemaan yms. Huomauttelin asiasta ensin ihan nätisti ja kerroin että nyt hän oli yksityishepan selässä jolla ratsastaa pääasiassa vain minä ja heppa toimii vähäisemmilläkin avuilla. Hän ei oikein tuntunut saavan asiaan yhteyttä vaan ihmetteli miksi heppa vastustelee ja on hankala. Toisen tytön tullessa selkään oli tilanne huomattavasti parempi mutta huomasin että heppa oli aika jännittynyt kuitenkin koko touhusta. He ratsastivat noin puolisen tuntia pihassa ja minun piti opastaa ja kulkea hepan vieressä niin se suostui kulkemaan kovempikätisen tytön kanssa. Päätinkin sitten että he eivät varmaankaan saa enää ratsastaa koska en vain yksinkertaisesti halua että heppa hermoilee kun se ei kerta ole tottunut tuollaiseen käsittelyyn eikä sen sitäpaitsi tarvitsekaan tottua.

 Minun ei pitänyt itse ratsastaa mutta kävin hakemassa kypäräni ja menin selkään kun tytöt tekivät lähtöä. Tuulikin aika tavalla ja luntakin leijaile tuulen mukana ja heppa oli tosiaankin aika jännittynyt kun mentiin metsäpolulle. Se meni tosi rivakasti pää pystyssä ja mietin hetken mitähän tekisin. Otin pätkän tölttiä ja heppa oli virkeä menemään ja kokeilin kuitenkin jarruja ja kun ne toimi niin annoin mennä melko pitkän pätkän reipasta mutta hallittua tölttiä. Kun käännyin kotiin päin testasin vielä jarrut ja annoin hetken pitkät ohjat ja heppa päristeli ja meni pää alhaalla. Se riitti minulle että tiesin sen rentoutuvan tästä ja otin vielä pätkän tölttiä ja sitten kunnon loppukäynnit. Heppa oli oma itsensä kun tultiin kotipihaan.

Eilen oli Diisalla vapaata. Oli hieno ilma aamupäivän. Veetin omistaja kävi ja otettiin Veetistä hiukan myyntivideota.

Tänään tuli Suvi ratsastamaan Diisalla ja mentiin tuttuun tapaan metsään ja siellä käveltiin ja pieni pätkä reippaampaa mentiin. Ilta alkoi jo hämärtää kun tultiin takaisin pihaan. Otettiin satula pois ja loppukäynnit niin. Heppa hoidettiin ja vietiin tarhaan syömään iltapäiväheiniä. Noin tunti oli taas tämänpäivän liikutus.
Tänään oli minulla isompi hommakin kun siivosin pihatosta enemmän heppojen olkipatjaa ja laitoin uutta purua märkien tilalle.

Ei kommentteja: