tiistai 18. joulukuuta 2012

Veeti tuli ja Ville meni.




Eilen iltasella viimein Veeti tuli meille ja Ville meni samalla kyydillä kotiinsa. Veeti on nyt sitten ollut ensimmäisellä ratsukoulutusjaksollaan ja tuli vielä kotiin kasvamaan niinkuin nämä issikat tavataan laittaa vielä kasvamaan. Eli ei kerralla tulla ratsuksi. Selvästi huomaa muutoksen hepassa. Turha sättääminen on jäänyt pois ja ihmisen tilaa kunnioitetaan. Katsellaan matkan päästä että sopiiko tulla ja saako. Veeti tunsi kyllä paikat ja talon tavat heti palattuaan.

Diisa on ollut perjantaista saakka vapaalla ja tänään mentiin hieman yli kahden tunnin maastolenkille. Matkaa taittui noin 12km.Lunta tuli alkumatkasta oikein vaakana isoja hiutaleita. Diisa oli reipas koko matkan. Oikeen oli ilo ratsastaa kun huomasi että heppakin oli innossaan. Mentiinkin sitten tämä lauantaina autolla ajamamme reitti. Eli meille tuli noin 6.5km ihan uutta reittiä hevosille. kotiinpäin ravattiin keskellä tietä leveesti kun ei ollut ketään muita kulkijoita. Kun tulin lopun kotimatkan kahden Diisan kanssa otettiin tosi rivakka tölttipätkä tiellä. Heppa sai loimen päälleen kun tulin kotiin ja vein sen tarhaan kun tuntui kaulasta hionneen hiukan ja lunta kun pyrytti ajattelin laittaa hepan lämpimän loimen alle.




Tässä ollaan tulossa takaisinpäin siltä uudelta metsätiepätkältä ja olemme sen ainoan rakennuksen kohdalla joka tuolta löytyy ja sekin on autiona.. Anu ja Unto menee edellä kun jäin kaivelemaan kännykkää taskusta kuvauksia varten.




Meillä oli niin hieno maasto tänään että vieläkin on niin mukava fiilis. Päätimme hetki sitten facebookin välityksellä että otamme huomenna uusiksi!

2 kommenttia:

AnnemariKo kirjoitti...

Me käytiin eilen maastakäsin tutkimassa millaisessa kunnossa vakiomaastoilutie on. Oli aikamoista kahlaamista, mutta mukavaa ettei tietä ole aurattu kivikovaksi. Nyt vaan innolla uutta varmuutta maastoiluun etsimään että päästään taas vauhtiin. Ärsyttää kun kaikki pitää aloittaa alusta. Höh ja pöh.

Tosi kivalta vaikuttaa teidän pitkä maasto. :) Meilläkin saisi jotakin sivuhaaraa olla vakiotiessä, vaikka nyt vielä se sama vanha riittää niin jossain vaiheessa voi alata kyllästyttämään edes takaisin hinkkaaminen.

Irkku kirjoitti...

Lunta tosiaan on aika paljon monessakin paikkaa. meillä ei nyt loppujen lopuksi vielä niin kovasti ole vaikka sitä on tullutkin monena päivänä se on ollut niin haituvaista ja täällä kun tuulee monasti pljon se kinostuu ojiin ja metsänreunoille enempi. Me eilen just juteltiin kaverin kans et on kiva kun on joku 4-5 vakioreittiä eli voi niistä valita sitten pituudeltaan ja maastoltaan sopivan. Meillä alkaa olemaan nyt kolme sellaista reittiä nyt kasassa. Mä olen sellainen karttojen tutkija ja nykytekniikka auttaa kivasti ja tuon älyluurin kanssa on kiva katsoo paikannuksia niin näkee ympärillä olevat polutkin helpommin. tarkoitus on kyllä et ens kesänä saisin tehtyyn just ihan pitempiäkin matkoja joihin kuuluis evästaukokin.