perjantai 28. helmikuuta 2014

Hoitelemassa

                                              Timppa saa laserhoitoa. Kuvat napsi Minna

Olen tänään ollut hoitamassa kaksi heppaa ja toinen on tämä naapuritallin testiheppa Timppa jolle annettiin tänään .8 hoito. Sunnuntaina se saa viimeisen hoidon jonka jälkeen pidetään vähintään viikko taukoa ja katsellaan sen jälkeen mitenkä paikat reagoivat.





Timppa on saanut 4 x 5 minuuttia kerrallaan tai 6 x 5 minuuttia neljään tai kuuteen kohtaan. Nyt viimeiset kerrat se on enää melko laimeasti merkannut kipeät kohdat ja siitä päätellen on kipukohdat saatu lieventymään. Haukottelu ja omatoiminen venyttely on tukenut hoidon vastetta. Samoin omistajalta ja valmentajalta tullut positiivinen palaute varsinkin laukan parantumisesta sekä siitä että hevosen motivaatio  ja vireystila on parantunut, emme voi tietenkään olla täysin varmoja onko syynä niihin tai osaan tämä hoito.

Tänään tehtiin Diisan kanssa kentällä iltasella maastakäsin työskentelyä. Otettiin väistämistä ja peruutukset, etu ja takaosakäännökset. Juoksuttelin myös pitkällä riimunarulla heppaa ja hölkkäsin itsekin siinä samalla :) Puolisen tuntia oltiin kentällä joka on nyt taas tosi hyvä. Se oli sula muttei kovinkaan märkä.

Torstaina me oltiin sekä kentällä ja maastossa tunti. Kentällä tein nelikäynti ohjelman ja laukkasin vielä lisäksi kevyessä istunnassa. Peruutukset ja väistöjä hieman ja sitten sitä raivityöskentelyä. Saatiin muutamat hyvät pienet pätkät ravia ympyrällä.








Eilen siivotessani aamupäivällä tarhasta lantaa totesin sen pohjan kunnoksi ihan kohtuu hyvän. Suurin osa tarhasta on tämänkaltaista joten hepat eivät joudu olemaan kurassa. Lanta on siirtynyt lantalaan 99% koko talven päivittäin  joten kevään lantatalkoot on hyvin minimaaliset meillä.


                                      Kuusenhavut ovat edelleen mieluista pureskeltavaa.


                                                            Bonnie ja varsamasu


Huomenna meillä ainakin valmistaudutaan Geisilin tuloon eli laitetaan tarhaan hieman lisäaitaa jotta saan erotettua Diisan ja Geisilin kahdestaan nyt ainakin aluksi. Iksu on lähdössä pois maaliskuun lopulla ja en uskoakseni otakkaan sitten ennen kesää ainakaan tähän uusia heppoja että Bonniekin saa varsoa rauhassa ja itse tutustua uuteen hevoseeni. Heinäruokinta juttujakin hieman mietitään ja katsotaan mihin ratkaisuun tullaan. Varustehuoltoa olisi myös ohjelmassa ja esittelen huomenna postista hakemani käytettyinä ostamani tarvikkeet. Traileriin pitäisi asentaa valvontakameran pidike matkaa varten kun haetaan heppa kotiin että saan kurkkia sen matkustusta autossa.





4 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Teillä on kyllä niin siistit ja kauniit paikat hevosilla. Ja tuo Bonnien varsamaha on suloinen. :)

Tuollainen kamera traileriin on meilläkin hankinnassa, olisi mukava seurata, mitä heppa puuhastelee ja miten se reagoi mihinkin.

Irkku kirjoitti...

Olen muuten kuullut että noita Bilteman ja muiden markettien autojen peruutuskameroita on laitettu traileriin...ovat huokeita ja ihan toimivia siihen.

Elina kirjoitti...

Samaa olen minäkin kuullut ja uskon, että on ihan toimiva. Ja paljon halvempi, kun "oikea" traikkukamera. :)

Unohdin tuossa aikaisemmin mainita, että on mielenkiintoista lukea noista laser-hoidoista ja niiden tehosta.

Irkku kirjoitti...

Koitan infota niistä tänne koska tosiaan tuo timppa on minulla sellainen koe potilas ja ihan potentiaalinen herra jolla on ollut erinäisiä nivel ja lihaskipuja. Omistajan luvalla koska teemme yhteistyötä niin saan käyttää heppaa julkisestikin tapauksena josta kertoilen tietoja ja hoidon tehoja.