tiistai 25. helmikuuta 2014

Suunnittelua





Tänään mies lanaili märän  kentän kun tuli töistä  ennen kun menin ratsastamaan.  Eilinen ratsastus oli myös raskaalla märällä kentällä. Menin kuitenkin raviharjoituksia ja jopa onnistuin menemään pienellä ympyrällä jokusen askeleen kunnollista ravia. On se silti meille hankalaa. Tätä pitää työstää ja työstää. Töltti oli hiukan kankeeta kanssa aluksi. Laukkasin ja se meni ihan kivasti kuitenkin kun ensin hiukan neuvoteltiin. Diisalle tuli hiki. Tänäänkin oli liki 3 astetta lämmintä eli ei ihme jos talvikarvainen heppa hikoilee. Eilen tuli ratsittua kolmisen varttia ja tänään reilu puolituntinen.

Tein eilen vihkoon molemmille hepoille liikuntakalenterin. Johon merkitsen viikkonumerolla viikonpäivien ruutuihin liikuntalajin, ratsastus, juoksutus, maastoilum valmennus, ohjas-ajo jne. ja onko joku muu käynyt ratsastamassa. Onko heppa lomalla, saikulla. Sellainen on ihan hyvä kun nyt niitä tulee kaksi joiden kuntoa ja terveyttä seurailen.

 Racing peacmaker rehusäkki tuli tänään hankittua Diisalle jolta jätän sen vähäisenkin kauran pois jota se on saanut nyt noin ½- 1dl päivittäin. Siirryn pois kaurasta jonka annolla tossa määrissä ei ole varsinaista hyötyä. Taidan alkaa antamaan noin 2-3dl makeria ainakin ennen laidunkauden alkua.
Huomenna menen tekemään vakuutuksen Geisilille ja haen Börjersin paketin joka on tullut. Tällä viikolla on odotettavissa vielä parit loimipaketitkin jotka löysin käytettyjen loimien paikasta facen kautta. Villaloimi ja fleecevuorinen sadeloimi Geisilille. Satulaan ostin käytettynä vielä etukohottajan jota olen nyt Diisalla käyttänyt hieman viritetysti. Yksi uusi loimitilaus saattaa venyä ensi viikkoon ja se on Diisalle se aiemmin täälläkin näyttämäni villaloimi josta sain ilmoituksen että viivästyy tilaus.

                                                       Minä tönöttelen kentällä
Tuo yllä oleva kuva on rajattu isosta kuvasta joka on otettu kun olimme koeratsimassa Geisiliä ja Outi on parasta aikaa selässä ja näyttää minulle heppaa. Meillä oli molemmilla tummat vaatteet ja luulin oikeasti että minä joka seison kentällä olisikin Outi joka on pieni! Kunnes hokasin asian oikean laidan ja tajusin että kyllä -4.5kg näkyy! Jaloissa ainakin. Takki on nyt tuollainen lörppö niinkuin minulla on useasti tapana ostaakin  suuria vaatteita joita sitten harmittelen kun ne retkottavat kuin teltat päälläni. Tavoitteeseeni on aikaa minulla vielä yli kaksi kuukautta ja kadotettavaa noin 2.5kg. Se ei varmaan ihan helpolla lähde mutta tuleepa Geisil ensi viikolla talkoisiin mukaan liikutuksen merkeissä :)

Ei kommentteja: