perjantai 24. toukokuuta 2013

Viikon puuhia

                                           Suvi ekaa kertaa kentällämme Diisan kanssa

Keskiviikkona heppa saikin vapaan kiireiden ja illalla alkaneen sateen vuoksi. Torstaina olikin sitten tupla ratsastusta. Minä ratsastin aamupäivällä kun jäin kotiin tekemään paperitöitä jotka eivät vaadi fyysistä paikallaoloa työmaalla. Siinä töiden välissä oli aika mennä ratsastamaan. Lähdin suoraan pihasta takametsäpolulle ja heppa oli niin virkku ja energinen taas. Miltei heti otettiinkin sitten tölttiä pätkä. Se oli hyvin reipasta ja ryhdikästä. Menin tehtaan vierestä kulkevaa soratietä ja tehtaan jäätyä taakse otettiin taas reipas pätkä tölttiä. Treenailin sitä ja säätelin vauhtiakin kun neito malttoi jo hiukan paremmin kuunnella. Käännyin tien lopussa takaisin päin ja tölttäsin noin 500m takaisin päin ja taas toiseen suuntaan ja otin siihen loppuun ravipätkänkin jotta heppa saisi hieman venyttää itseään tuosta treenistä. Tulin isomman  tien kautta takaisin jossa päästiin taas tölttäämään ja kyllä voi sanoa että kilsoja saatiin alle ja aikaa vierähti noin 45 minuuttia mutta oli niin vauhdikas treeni kerta että matka vaan taittui jos en olisi käännellyt tien pätkällä olisi reissu ollut jo 20 minuutissa tehty :)

Suvi tuli vielä iltapäivällä ratsastamaan Diisalla ja mentiin sama lenkki mitä menin aamupäivällä mutta mentiin se ravaten pitkää komeaa ravia soratiet. Minä sain fillaroida vieressä. Tämä onkin ihan hyvä näin että Suvi ratsastaa Diisalla nyt selkeää ravia ja käyntiä ja minä koitan pitää töltin itselläni koska sitä nyt työstetään ja sen virittely vaatii askellajiratsastuksen taitoja. ettei työni ja panostukseni valmennukseen valuisi hukkaan, on hyvä että hepalla ei ratsasta sellainen tölttiä joka sitä ei osaa siltä puhtaaksi pyytää.
Onneksi Diisasta on kehittynyt ja kehittymässä vieläkin puhtaampi nelikäyntiheppa!  Eikä sovi unohtaa että kyllä se vitosvaihdekin sieltä aina välillä menee silmään ;)
Loppukäynnit Suvi menikin ottamaan  ensimmäistä kertaa sinne kentällemme.



Hepat saivat eilen tarhaan koivunlatvuksia kun mies kaatoi yhden isohkon koivun tulevan laitumen aidan tieltä kun oli juuri linjalla. Tolpat on kaikki tervattu laidunta varten ja ne ovat kuivuneetkin hyvin katoksen alla. Mies kävi eilen trimmerillä kaatamassa laitumen reunoilta heinän ja viimevuotiset kuivat törröttäjät nyt kun vielä se työ on helppoa kun ei ole nauhat eikä tolpat tiellä. Tänään pitäisi operaatio laiduntolppa alkaa.

Olen pitänyt Diisalla ostamaani ihottumaloimea se kun tuntuu ärsyyntyvän noista polttiaisista joita on juurikin aamulla ja illalla auringon nousun ja laskun aikaan. Hoidan hepan ihoa muutenkin huolellisesti rasvailen vatsanalustaa ja nivusia mihin kertyy rupea pistoksista. Onneksi heppa ei hankaa itseään juurikaan, loimi auttaa varmasti tähän ongelmaan. Pikiöljyäkin laittelen parin päivän välein häntään ja harjamartoon.
Perjantaina illemmalla oltiin ratsimassa anun ja lahjan kanssa. tunti meni mukavasti. Heppa oli reipas muttei mikään raketti kuitenkaan .

Eilen illalla piti taas vielä mennä  tulevan portinkohdalle katselemaan sinne tulevalle laitumelle kun usva hiipi hiljalleen sinne ja illan kaunis sininenhetki koitti. Näen jo tuolla heppasilhuetinkin mielessäni laiduntamassa.




Ei kommentteja: