tiistai 21. toukokuuta 2013

Omalla kentällä!

Eilen mies sai kentän pinnan tasittua ja poistettua  isommat juurenpalat yms. Sitä äestettiinkin kun sellaisetkin meiltä löytyy traktorin perään. Tuossa vasemmalla on vielä kuorimatonta pintaa joten kenttä siis levenee ja muuttuu kyllä muutenkin. saa salaojat ja lisää hiekkaa ja sitä kivituhkaa pintaansa mutta siellä pystyy jo ratsastamaan! Se olisi melko hyvä varmasti hyppykentäksi. Hiekan seassa on hiesua ja savea joten kenttä on aika kimmoisa joskin hieman upottava issikalle tölttiä ajatellen.


Kentän tamppaus oli vielä kesken mutta sinnehän me jo eilen mentiin korkkaamaan kenttä. Tai Lahja meni sinne ekana odottelemaan meitä kun minun oli mentävä Diisan kanssa ensin tekemään takametsään parin kierroksen töltit kun neito oli niin suunnattoman vauhdikkaalla tuulella. Se rentoutui kun oli saanut paahtaa pari kierrosta tölttiä. Sitten tulin noutamaan Anun ja Lahjan pihasta ja he olivat kentällä ja sinnehän sitten tekemään kunniakierros. Se on sitten Peltolan ponipysäkki arena korkattu!

Mentiin maastolenkki sitten ja hepat olivat virkkuja. Diisa meni tosi reippaasti mutta rennosti eteenpäin. Tehtaan kohdalla oli tosi pelottava muovi kaistale juuttunut puunrunkoihin ja se todellakin vaani pieniä hevosia! Tulin jo alas selästäkin kun kohta on aika kinkkinen kun tien vieressä on karmea pudotus hiekkakuoppaan joten mentiin sitten tutkimaan peto ihan turpatuntumalla. Fasaanikin onnistui molemmat hepat hätkäyttämään kun ne kyttäsivät jotakin purkuhommaa tekevää miestä talon pihalla ja samalla kertaa lähti fasaani ihan läheltä kiljuen lentoon mutta siitä selvittiin myös ihan hyvin. Pelloilla on jo toukotyöt käynnissä joten traktorikin ohitettiin äestyshommissa. Reilu tunti oltiin reissussa. Mentiin pari reippaampaakin pätkää.



Kävin maanantaina aamupäivällä kaverin kanssa Ylöjärvellä Hööksissä ja Horzen myymälässä. Sieltä tarttui ötökkätarviketta kesän öttiäisiä vastaan niin huppua silmille kuin ainetta. Ostin uuden talikon ja kestävän matalan ruokintasaavin Itselleni kesälle sopivat ratsastushanskat.. Nyt on ollut jo tosi paljon polttiaisia ja hyttysiä  Niin aamulla kuin iltasellakin, tämä kosteus  ja kuumuus on räjäyttänyt luonnon lisäksi nämä ötökät.

Tänään mies tervasi laitumen loput tolpat ja käytiin katsomassa oikeen yhdessä mistä aita sitten laitetaan menemään.




Tänään Otin itsekin vielä lisää oksankappaleita ja juuria pois kentältä ja oli oikeen ajatus että sinne menisin tänään oikeen kunnolla kokeilemaan kun eilen mentiin vain käyntiä kun se tamppaus oli vielä kesken ja oli upottavaa ja juuria pystyssä siellä täällä.
Laitettiin hepat kuntoon ja mentiin kentälle. Aikaa siellä hujahtikin liki puoli tuntia. Minä otin hiukan tölttiä ja etuosakäännöstäkin tein. Sitten innostuin kokeilemaan ensin oikeaan kierrokseen joka on helpompi niin löysällä sisäohjalla harjoitusta jossa heppa saa liikkua haluamassaan askellajissa mutta reippaasti ja uralla pysyen. Se onnistui hyvin ja heppa laukkasikin kulmista nostaen laukat rennnosti.
Kun otin vasempaan oli tulos liki yhtä hyvä...hiukan heppa pyrki enemmän sisäpuolelle mutta ulkohjasta pyytämällä sain melko kivasti sen siirtymään uralle. Laukka nousi mukavasti vasempaankin. Olen aivan tolkuttoman tyytyväinen itseeni. Minä saan kun saankin kentällä laukan ja jopa sen vaikeammankin puolen ja noin rennosti ohja löysällä. Tästä ei muuta kuin laukkaympyröitä seuraavaksi tavoitteeksi. No me hiotaan nyt yhteistä laukkaa ensin uralla ja saadaan se varmemmaksi ja opin sitten paremmin ohjaamaan ja ylläpitämään sitä. Sehän on yksi tämän vuoden tavoitteeni saada laukka kentällä varmemmaksi ja näyttää jo aika hyvältä sen totuetumismahdollisuudet kun vuottakin on hyvin jäljellä.
Mentiin sitten maastoon ja nyt tehtaan luona ollut muovi ei saanut juurikaan mitään kummempaa aikaiseksi kun molemmat vain hiukan tuijottivat ohi mennessään sitä ja takas tullessa se aiheutti enää vain korvan heilahduksen sinne suuntaan.

Otettiin reipas pätkä ja minä menin erittäin hyvää tölttiä pitkän pätkän ja minun ei tarvinnut korjailla kuin hieman ja keskityin käsiin jotka pidin alhaalla kun ryhti oli hepalla melko korkea ja keskityin hyvään istuntaan joka on rento mutta samalla valmis korjaamaan tölttiä jos tuntuu siltä että vaatii. Pyysin ravin töltistä ja se meni melko mallikkaasti ja heppa siirtyi pitkään tosi reippaaseen raviin ja siinäkin huomasin sen rentouden. heppa haki aika alas itse ja venytti kaulaa. Kun ravista otettiin käyntiin kuului päristelyä ja oli kiva huomata se kuinka rento hevonen olikaan tänään.

 Tosi hieno fiilis tältä päivältä ja kova hinku jo huomennakin päästä kentälle treenaamaan kun se kerta on nyt jo mahdollista.

Huomenna olisi tarkoitus vielä illemmalla mennä kokouksessakin käymään jossa käsitellään lähi maneesimme asiaa ja meitä pyydettiin kaverin kanssa sinne kun ollaan maneesissa käyty.


2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Onnea uudelle ihkaomalle kentälle!

Irkku kirjoitti...

Kiitos!