perjantai 13. joulukuuta 2013

Myrsky

Eilen iltapäivällä alkoi jo tuulen puuskittainen myrskyäminen joka sitten iltaa ja yötä kohden koveni ihan kunnon myrskyksi. Sähköt olivat poikki pitkin yötä ja tulivat välillä takaisin. Meillä kaatui tontilta noin 7 puuta ja ratsastuskentän laidalta meni kuusia nurin mutta kaatuivat kaikki metsään päin eikä kentän tolpat tai nauhat kärsineet. Takapihalta katkesi yksi haapa  noin kolmesta metristä ja sekin rojahti niin ettei vienyt kuin aidasta ylimmän kelteistä tehdyn pienan.
Hepat olivat ihan rauhallisia ja kävin niitä katsomassakin puoliltaöin. Laitoin Diisalle ja Iksulle yöheinät suosiolla pihattoon. Aamulla menin aikasin katsomaan että aita on vaan ehjänä ja hepat tallella.
Valmennus peruuntui tietenkin eiliseltä. Diisa saa nyt jatkaa lomailujaan.

Ei kommentteja: