tiistai 13. toukokuuta 2014

Taukoa

                                                       Roosa melkein 9 päivää

Roosa ulkoilee jokapäivä sään mukaan ainakin pari tuntia mutta kauniilla ilmalla jo 7-8 tuntia äitinsä kanssa. Meillä on käynyt eläinlääkäri ja jalatkin ovat nousseet aika kivasti kun varsa on vahvistunut. Etujalat tuntuvat hakevan hieman asentoja polvistakin. Lääkäri kuitenkin katsoi että olisi ihan korjaantuvaa laatua kuitenkin. Sade on tehnyt luonnolle hyvää joskin haitannut pikkuisen ulkoilua. Onneksi pihattokarsina on liki 20 neliötä että pikkuinen on saanut sielläkin kunnolla touhutuksi.




Tauko jolla nimesin tämän postauksen on sellainen tauko joka aiheutui / aiheutuu mielipahasta joka pilasi viikonloppuni totaalisesti ja ehkäpä tämä asianosainen sitäkin juuri toivoi ja siinä onnistui. Asia liittyy hevosiin ja niiden pitoon josta tämä tuntemani henkilö minua inhottavasti syytteli perättömiä. Asian tekee juuri kurjaksi se että henkilö on tuttu joka pitäisi tietää kuinka tärkeitä nämä eläimet minulle on ja niiden takia teen lähes kaikkeni, aikaani tai rahaani säästelemättä, oli ne omia tai vieraita. Tästä johtuen tuli kyllä hienoinen matalapaine postauksiin ja täytyy sanoa että on kurjaa kun se on vaikuttanut juuri siihen rakkaimpaan juttuun eli eläimistä nauttimiseen kun tuntuu että se syytös kummittelee vaan niskassa vaikka tiedänkin sen täysin perättömäksi ja onneksi todelliset ystävät ja alan asiantuntijatkin nyt jo ovat antaneet piutpaut niille puheille mutta se oli minulle itselleni ilmeisesti vaan niin iso henkilökohtainen pettymys että en ole saanut sitä vielä pois käsiteltyä pilaamasta iloani näistä hevosista. Olenkin aina sanonut että vieraiden ihmsten puheet eivät minuun yllä mutta kun joku tuttu sen tekee että perättömästi alkaa minua syyttämään en unohdakkaan sitä sitten milloinkaan.
Tämä nyt tästä aiheesta ja saa kommentoida tietenkin aiheeseen mutta annoin selitystä sille jos en ole yhtä innokas päivittelemään tässä nyt kun mitä olen aina välillä ollut, syy on ihan tämä mielipha joka vaatii nyt vaan sulattelua. Eläimet saavat kyllä todellakin hoitoa ja huoltoa niinkuin tähänkin asti siihen ei vaikuta mitkään puheet sentään.

Meillä oli eilen valmennus ja Outi tuli tänne meille ja porukassa olivat Hanna molempien poikiensa kanssa.

                                                                 Jaffa ja Rölli


                                                           Outi, Hanna ja Jaffa tunnilla

Miia tuli nyt sitten ensimmäistä kertaa valmennukseen tänne ja hän meni Diisalla. Heitä oli ilo katsella. heillä menee hommat yhteen tosi kivasti.

                                                                Miia ja Diisa

Minä ja Geisli oltiin viimeisinä. Outi meni ensin Geislin selkään kun en ole itse käynyt siellä useampaan viikkoon  käteni ollessa kipeä ja senverran olen arastellut sinne menoakin että jätin sen suosiolla sitten odottamaan valmentajaa. Olemme Geislin kanssa kyllä edistyneet tosi paljon maastakäsittelyn ansiosta ja olen juoksuttanut apuohjia käyttäen sitä myös aika paljon joten töitä se on kuitenkin tehnyt jonkunverran ainakin. Outi meni tovin ja sitten menin minä kyytiin. Homma meni kivasti. Outi sanoikin sitten minulle että kun et ole ollut Geislin selässä maastossa lähdetäänkin lopuksi sinne. Oli jo aika hämärää kun kello oli yli kymmenen illalla kun minä olin viimeisenä vuorossa ja oli aloiteltukin vasta aika myöhään. Geisli meni kuin vanha tekijä maastoon Outin perässä. Tehtiin takametsässä se tavanomainen  noin 700 metrin kierros. Olin kyllä tyytyväinen itseeni ja heppaan.

                                 Vihreää on päästy jo hieman maistelemaan laitumeltakin








4 kommenttia:

RH kirjoitti...

Voi että, kyllähän nyt kaikesta näkee, että sun luona eläimistä pidetään huolta!
*Piristyshali*

Noora kirjoitti...

Olenkin miettinyt onko jotain sattunut kun et ole kirjoitellut. Tosi ikävä kuulla että olet ollut tuollaisen "hyökkäyksen" kohteena. Vaikka en sinua henkkoht tunne niin kyllä blogin perusteella on tullut sellainen kuva että hoidat hevosiasi erittäin hyvin. Satakuntalaiset on vähän kateellista sakkia ja sitä kautta arvostellaan muita helposti. Tsemppiä Irene!

Elina kirjoitti...

Minäkin olen ihmetellyt, kun ei ole ollut uusia päivityksiä.

Ikävää tuollainen syyttely ja perättömät huhut. Jätä omaan arvoon, vaikka se hankalaa onkin. Minä ainakin toisin hevoseni milloin tahansa sinun luokse hoitoon, koska hoidat hevoset aina niin tunnollisesti ja hyvin! :) Paljon Tsemppiä!

Irkku kirjoitti...

Kauniit kiitokset teille oi ihanaiset lukijani näistä sanoista.
Tänään kävi taas eläinlääkäri täällä eikä edelleenkään ollut mitään huonoa sanottavaa kun hän tammaa tutki ja sen kiimavaihetta.