perjantai 16. toukokuuta 2014

Varsa 2 vko

Pikku hiljaa se kesä hiipii tänne Peltolan Ponipysäkillekin. Ruoho alkaa vihertää ja hepat onkin jo  ihan koko toukokuun vierailleet laitumella joka päivä melkein parista tunnista neljään tuntiin.
Minä käyn lisäksi keräämässä isommalta lohkolta ruohoa ämpärillä.





Tänne tehdään nyt sitten parin viikon päästä viimeistään uusi hehtaarin laidun ja hehtaari jätetään niittoja varten että saan syöttää tarhaan myös vihreällä hevosia tarvittaessa.. Kaikki tolpat, nauhat, eristimet, akkupaimenet ja muut on valmiina. Tolpat tervataan tietysti ennen ja vesipalju laitetaan kuntoon joka on vanha kylpyamme johon tehdään pohjaventtiili puhdistusta varten ja katos tulee sitten myös laitumelle vaikka en tiedä jätänkö edes heppoja laitumelle yöksi kun pihattotarhaankin voisi kuljettaa. kun välissä on vain yksi tie ja matkaa noin 100m, mutta ehkäpä sitä voisi hiukan itselleenkin lomaa antaa ja jättää joskus viikonlopulla yöksi ettei aina tarvitsisi koko ryhmää hoitaa heti aamu seitsemältä :)


                                               Roopekin on välillä mukana ruohostamassa
        
Bonnie on saanut aina illalla vielä sangollisen ruohoa muun iltaruuan kanssa karsinaan.


Bonnie saa aamulla ja illalla väkirehuja heinien lisäksi tietenkin ja määrää tulen nostamaan kunhan varsa kasvaa ja maitoa kuluu enemmän vaikka se pääsee sitten laiduntamaan varsan kanssa liki koko päiväisesti ja saa tarhaan vihreää yöksi.



Torstaina oli Miia minun kanssa ratsastamassa ja mentiinkin yli puolitoistatuntia hepoilla. Vaihdettiin pariin kertaan heppojakin ja ratsastettiin ensin kentällä ja sitten loppukäynneiksi mentiin takametsän maastoon pyörimään. Teki tosi hyvää kun tässä on tosiaan mieli ollut aika matalalla mutta tänään alkoi jo tuntua etttä hälläväliä sellaisista  puheista mitkä eivät pidä todellakaan paikkaansa ja olen saanut niin ihania kannustuksia  ystäviltä ja tutuilta jotka tietävät ja tuntevat minut hevosjutuista ja muualtakin missä toimin ja touhuan.



                                        Roosa tässä perjantaina ja kohta siis 2 vko ikäisenä


Roosa senkun kasvaa ja kehittyy. Se on aika äänekäs, hirnuu minulle aika useasti kun näkee minut tulevan tarhaan ja tulee haistamaan monasti minua kun siivoilen tarhassa.







2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Niin mukavia kevätkuvia! Minkälaiseen käyttöön Bonnien omistaja niitä varsoja tarvii?

Irkku kirjoitti...

Ravihevosia niistä on tarkoitus tulla....tää tamma on jättänyt jo useammankin "haamumailerin" eli on hyväsukuinen ja hyvä periyttämään niitä juoksijanlahjoja.