lauantai 24. toukokuuta 2014

Roosa 3 viikkoa





Roosa täyttää tänään 3 viikkoa! Hän on niin vankistunut ja jalatkin oijenneet kivasti. Riimun antaa laittaa ja ottaa pois jo hyvin minun ainakin. Tykkää kun rapsuttelen varsan joka puolelta ja se ihan ynisee ja tuhisee kun oikeen nauttii rapsutteluista. Roosa ja Bonnie on laiduntaneet päivittän nyt 3-4 tuntia kerrallaan. Viikon parin päästä kun toinen laidun on valmis saavat ne kulkea laitumella ihan vapaasti aamusta 10 ilta kymmeneen koska saan omat heppani viedä sitten sinne vallan päiväksi. Yöksi en uskalla vielä noin pientä jättää vaikka tamma varmasti puolustaa mutta eipä sitä tiedä kun kesällä liikkuu kaiknelaista kaksijalkaistakin joille saattaa tulla tyhmiä mieleen.










Mies on aloittanut uuden laitumen katoksen teon tuonne toiselle isolle laitumelle ja siitä tulee kolme seinäinen 3 x 4 metrinen katos.

Diisalla ja Geislillä on ollut kanssa kevennettyä kun on niin kovat helteetkin. Miia oli ratsastamassa Diisalla ja mentiin yhdessä reilu tunti kentällä. Tiistaina tulee Outi pitämään valmennusta taas.

                                                                      Roope




Ei kommentteja: