torstai 10. huhtikuuta 2014

Maastoilua





Päivät on jo niin lämpimiä että kaikki hepat huilailevat mielellään pihaton edessä makuulla ja niiden karva on oikein kuumaa kun käy kokeilemassa. Talvikarvat lähtee valtavina tukkoina ja sitä piisaa ja piisaa.

Suvi tuli ratsastamaan ja hän oli puolisen tuntia ensin Diisan kanssa kentällä ja sitten otin Roopen mukaan ja lähdettiin porukalla metsään. Roope katseli hetken kun Diisa tuli perässämme että ompas hänellä nyt iso lenkkikaveri mutta se ei kauaan sitä ihmetellyt. Roope kulki reippaasti ja piti huolen itsekin ettei jää hevosen jalkoihin ja samoin Diisa pysähtyi jos Roope oli jäänyt sen eteen haistelemaan jotakin...eli todella fiksusti molemmat osaavat huomioida toisensa.
Otettiin juoksupätkäkin metässsä ja hienosti meni.




Tehtiin tänään Geislin kanssa maastakäsittelyä. Eli juoksutusta ja sen lisäksi otettiin peruutukset narua heiluttamalla ja jumpattiin makupalaa hyväksi käyttäen ja sen jälkeen oli vielä väistöjä.

                                                                Tytöt päikkäreillä




                                          Uudet kuoritut laiduntolpat kuivuu näillä keleillä

                 Eilen uudistin uudet kaksipyöräiset isot kärryt ja keräilin niihin sekä lehtiä ja lantaa.

Haettiin miehen kotoa appiukolta vanhat harjauskoneen harjat ja niistä olisi tarkoitus kehitellä hepoille oma harjaustolppa tai paikka...tuotekehittely on vielä kesken :)


                     Tänään ensimmäiset krookukset avasivat nuppunsa täällä pihassamme.







Ei kommentteja: