sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Valmistautumista ja rentoa hevostelua.





Tässä ollaan valmisteltu nyt paremmin Bonnien tulevaa varsomista. Laskin että ensimmäinen mahdollinen aika on 15.4 mutta keksimääräinen aika menee liki kuun vaihdetta.

Torstaina Bonnien rukintaan otettiin  Racing lifeguard tiivisterehu astettain lisäten joka tukee imettävän tamman terveyttä ja antaa vastuskykä molemmille niin tammalle kuin varsallekin.


Tein tänään tammalle kunnon puhdistukset. Selvittelin harjan ja hännän kunnolla ja pyyhein ja puhdistin tamman nisät, ulkosynnyttimet ja koko hepan pää silmiä myöten pyyhittiin kun otsaltakin hilseili iho niin kovasti. Alan tässä tarkkailemaan tammaa paremmin sen nisiä yms. päivittäin että huomaan mahdolliset muutokset sitten. Ison karsinan pahnoitan varmaan kuun puolessa välissä jo valmiiksi.




Perjantaina puuhailtiin Geislin kanssa kentällä maastakäsittelyä ja juoksutusta. Ne olivat päivällä ensin pellolla taas päästelemässä kunnolla mutta iltasella tehtiin juoksutusharjoitus vielä kentällä niin liinassa kuin irtonakin ja ilokseni huomasin että heppa oli tosi rento lähes koko ajan kun touhuiltiin kentällä ja se tuli vapaana ollessa välillä aina luokseni ja oli todella kiinnostunut minusta ja mitä minä tein ja mihin menin.. Geisli on pikkasen varmaan hoikistunutkin täällä meillä ollessa niinkuin oli tarkoituskin.
Karvaakin on lähtenyt aivan valtavasti!

                                                               Seuraan sua!



Tänään tuotiin appiukon varastoista vanhat harjauskoneen harjat ja niistä tuo mies tekee jonkinlaisen itseharjaustolpan hepoille, saavat kyhnytellä itseään siihen sitten oikeen antaamuksella :)

Olen tosiaan antanut hevosten juosta laitumella tunnin päivässä ja minusta on ollut hienoa kun hepat ovat syöneet sieltä jo ruohoja, se jos mikä tekee odottavalle tammalle hyvää. Olen käsitellyt Geisliä paljon ihan arkisissa asioissa ja meille on alkanut tulla jo aika kivat välit sen kanssa. En pidä nyt mitään kiirettä asioiden kanssa ja totuttelen ajatukseen ettei aina tarvitse niin kovasti tehdä ja pinnistellä, tämähän pitää olla rentoa ja mukavaa. Olen erityisesti hakenut rentoa ja rauhallista tekemistä ja jotenkin ollaan menty askel ehkäpä oikeaan suuntaan pois suorittamisen suosta.

                                                        Laitumella liikuntaa















Lauantaina olin hoitelemassa naapuri kunnassa yhtä heppaa ja siellä olin omien naapuritallin naisten kansa ja Milla ratsasti siellä olleen 4 vuotiaan shettisruunan joka tarvitsee läpiratsastusta ja heillä oli mukavaa menoa :)

                                                                  Milla  ja Muffe

                                                               Unto ja Muffe

                             Tässä näkyy talvikarvan alta tulevat pilkutkin jo aika hyvin Geislillä

                                                           Kaksi murustani

                                                     Roopekin täytti 7kk
                                                      Tytöt päikkäreillä












2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Roope se on aina vain yhtä suloisen näköinen, kuin pentunakin!
Ja Geisli naamioituu värinsä puolesta hyvin tuollaiseen kulottuneeseen heinikkoon :)

Irkku kirjoitti...

Kyllä! Geislillä on kyll hyvä suojaväri kevääseen ja syksyyn :)