torstai 31. lokakuuta 2013

Pimeneviä iltoja

Illat tuntuvat nyt olevan kyllä jo niin pimeitä kun on vielä pilvistä ja sateistakin. Kellojen siirto teki vielä oman lisänsä pimeyteen.
Maanantaina ratsastettiin iltapäivällä ja kentällä oli Heidi ja Iksukin. Menin noin 40 minuuttisen ja olin todella iloinen kun minulla oli erittäin rento ja kuuliainen heppa. Pohkeet tuntuivat olevan hyvin kuulolla ja sain mielestäni koottua heppaa hyvin. Heppa oli rento ja kevyt edestä ja teki kunnolla takaosallaan töitä. Menin tölttiä ja käyntiä ja keksin ottaa tiukat siirtymistreenit kun kerta heppa oli niin hyvin kuulolla. menin summamutikassa ettei heppa päässyt ennakoimaan erilaisia pätkiä tölttiä ja sitten muutaman askeleen käyntiä ja taas tölttiä.
Olin todella mielissäni kun Diisa toimi näin hyvin. Ainoa oli että ravin löytyminen kunnolliseksi oli hieman hakusissa. Laukka taas vasempaan kierrokseen kulki tosi hienosti ja se on alkanut olla todella pyörivää!

Tiistaina mentiin taas kentälle ja tein muovitötsistä hieman pujottelua meille ja  parit puomit toiselle pitkälle sivulle pohkeenväistöjä ajatellen. Heppa toimi edelleen hienosti. Pohkeenväistöt nyt eivät olleet tietenkään mitään koulukisaesityksiä kun meillä tahtoo hiukan unohtua jommankumman etu tai takajalkojen kunnollinen väistäminen ja heppa on tässä hommassa hiven kaksiosaisen oloinen. Silti olin tyytyväinen kun sain kevyillä avuilla hepan tekemään asioita taas pitkästä aikaa. Pitää itse olla hyvin tarkkana ja keskittyä tekemään liki askel kerrallaan tätä hommaa. Etuosakäännöskin meni heti toisella kertaa kuin vettä vaan. Onkohan uudella satulalla osaa tähän hyvään toimivuuteen?

Keskiviikko oli meillä vapaata ja hepat laiduntelivat nyt toisiksi viimeistä päivää. Kävin kuvailemassa Diisaa siellä.






Tänään tuli Suvi ratsastamaan Diisalla. Vaikka vettä tihkutteli menivät he reilun tunnin kentällä. Loppukäynnit ilman satulaa. Juteltiin Suvin kanssa että molemmat ovat huomanneet seikan mikä miltei naurattaa jo minua. Minullahan oli hevonen jonka vasenkierros oli sille hankala, nyt sen laukka on paljon pyörivämpi vasempaan ja tuntuu muutenkin toimivan paremmin siihen kierrokseen. On ilmeisesti työstäminen mennyt läpi ja nyt olisi vissiin aihetta alkaa työstää paremmin siihen "parempaan" eli oikeaan kierrokseen sitä laukkaa että saadaan siitä pyörivämpi myös :)

Huomenna tulee aamulla kengittäjä ja saadaan hokkikengät.








2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Ihanan pörröinen Diisa. :) Uusi satula voi hyvinkin vaikuttaa Diisan liikkumisintoon, ne ovat välillä niin pienestä kiinni.

Pimeys tulee niin kamalan aikaisin. Maastoon ei kerkeä oikein millään ja ennen lumien tuloa pimeys on todella kova otsalampusta huolimatta.

RH kirjoitti...

Jaaha, että talvirinkulat hevosellekin alle :)