tiistai 15. lokakuuta 2013

Satula ja rokotuslomalle

Päätin ostaa sitten kokeilussa olleen satulan. Ratsastettin eilen kentällä kolme varttia ja pääsin pidennetyillä jalkkareilla hyvään tuntumaan ja sain hyvää tölttiä. Satula on napakammin paikoillaankin mitä edellinen, meillä on tuo satulan liukuminen ollut aina riesana joko sivulle tai liian eteen.. Meinaan pitää kuitenkin toistaiseksi vielä vanhankin satulan jos tulisi jotakin ongelmaa.

Tänään menin kahdestaan Diisan kanssa takametsän kautta peltotielle ja sieltä tien kautta jälleen takametsään ja kotiin. Reissu oli reilu 40 minuuttia kun mentiin pari pitkää pätkää tölttiä. Heppa oli niin ihana rohkea ja rauhallinen vaikka tehdasalueella oli trukkia, kaivinkonetta yms. kolinaa ja kilinää. Diisa sai sitten rokotukset kuntoon taas ja kuulemma se tetanus on hevosillakin nyt pidentynyt jopa 2 vuoteen niinkuin koirilla kolmeen. Flunssarokote on sen vuoden voimassa.
Nyt Diisa viettää kolmisen päivää rokotuslomaa ja minä saan haravoida lehtiä pihalta!

Sai  hyvää mieltä ja uskoa tähän puuhaan kun lääkäri kehui taas kaikkia paikkoja meillä siisteiksi, asiallisiksi ja aitoja turvallisiksi ja kunnollisiksi. Sellaisiksi ne on koitettukin tehdä ja tuntuu hyvältä saada eläinlääkäriltä vahvistusta asiaan. Eipä ole koskaan kyllä tarvinnutkaan hävetä jos joku hevosalan ihminen tulee käymään yllättäen että en tee koskaan mitään siivouksia sen tähden että joku tulee..En talossa enkä pihalla, aina pitää paikat kestää tarkastuksen, se on hiukan minun pikkutarkaksikin "haukutun" ihmisen motto! itse pidän myös kunnia asiana pitää vieraidenkin hevosista niin hyvää huolta etteivät heidänkään tarvitse murehtia selkeiden puutteiden takia hevostensa turvallisuutta yms. Ainahan voi näiden kanssa sattua mutta kun tietää tehneensä parhaansa voi hiukan armahtaakin itseään :)



Ei kommentteja: