Diisa on lomaillut nyt tiistaista lähtien kun maanantaina oltiin tunnin kenttä / maastolenkillä Anun ja Lahjan kera. Ensin tehtiin parikymmentä minuuttinen kentällä ravi ja laukka työskentelyä ja jokusia voltteja joissa keskityin tekemään ne todella huolella. maastoon kun mentiin oli hepat virkkuja kun ilmakin oli sopivasti viilentynyt. Mentiin tölttiä ja ravia. Kun Lahja lähti reipasta ravia sain Diisan tapailemaan jopa passia. Laukkasimme myös pätkän. Tie nyt ei ole ollut ihan parhain kun siihen on tuotu melko isokivistä soraa ja seassa isohkojakin kiviä jotka tupsahtavat hevosten kavioihin hienomman soran seasta.
Tiistaista tähän päivään on heppa saanut viettää ansaittua lomaa. minä olen tervannut kentälle tulevat tolpat eli hieman reilut 30 kappaletta ja tänään mies aloitti kesälomans puolilta päiviltä ja haki kuvassakin näkyvän kiepin salaojaputkea. Kaivinkoneen saanti on vielä hieman epäselvää että mistä se tulee ja sitten mies pääsee kaivamaan ojat ja laittamaan sähkökaapelit valopylväille yms.
Kannotkin ovat hävinneet nyt kentän reunalta joten kyllä se tästä alkaa hahmottua!
Kentän tervatut tolpat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti