torstai 25. heinäkuuta 2013

Katos valmistuu

                                         Kentän katos sai tänään päälleen huopakatteen.

Se maalataan vielä ulkoapäin ja sen lattiaksi saattaa tulla ylimääräisiksi jääneitä kestopuulaattoja. Seinään tulee puomeja varten koukut ja muutakin pientä sisustusta, valoja myöten.

Eilen menin kentällä noin 40 minuuttia ja tein ihan ravi ja tölttitreeniä. Muutama laukannostokin tehtiin. Pohkeenväistö oli hieman takkuista ja heppa ylireagoi pohkeitani välillä. Se on aika hassu tapaus kun välillä niitä saa kunnolla paukuttaa ja välillä se reagoi vaikka en mielestäni edes käytä kyseistä pohjetta. Ilma oli tosi kuuma ja pidin huppua hepalla kun kärpäset kiusaa menemällä sen silmiin ja korviin niin homma toimi hupun kanssa ihan hyvin. Eilen oli heppojen riesana laitumella lentomuurahaiset. Tänään ei niitä onneksi enää näkynyt.

Tänään tuli Suvi pitkästä aikaa ratsimaan Diisalla. Tytöt menivätkin kunnon tunnin oikeen kentällä.
Puolet tunnista he menivät ilman satulaa. Laukkaakin jopa Diisa pisteli kivasti. Ravissa tuli välillä oikein kivaa rentoa pitkää askelta.










Ei kommentteja: