Tänään katos on saanut siniharmaan maalin joka on talossa, autotallissa ja pihatossa myös. Nurkkalaudatkin mies laittoi.
Jos aloitetaan viime perjantaista mihin on viime postauksessa jääty oli meillä iltasella Diisan kanssa kentällä hyvät treenit. Ihan otin ravi, töltti ja laukkatreeniä. Pikkasen pohkeenväistöä ja muutama voltti. Siirtymisiä käynti, ravi.
Viikonloppu meni meillä ollessamme itse reissussa ja hepoilla oli hoitaja kotona ja ne lomailivat laiduntaen.
Inkeri tuli kokeilemaan Diisaa. Hän on ratsastanut paljon issikoilla ja heillä oli itsellään jo huomattavaan ikään ehtinyt issikkaruuna. Tutustuin häneen valmennuksessa jossa hänkin kävi.
Ilma oli maanantaina kurja kun vettä vihmoi mutta onneksi oli sentään lämmin. Me olimme hänen äitinsä kanssa mukavasti katoksessa sateensuojassa. Hieno kyllä tuo katos juuri tämmöisiinkin tilanteisiin. Tarvikkeet säästyy kuivana ja ihmiset myös, silti on näkö ja puheyhteys kentälle :)
Tiistaina Diisa piti vapaata, oli melkoinen sadepäiväkin eilinen kokonaan. Tänään me sitten tehtiin kentällä taas kunnon treenit ja nyt menin enemmän tölttiä ja molempiin kierroksiin laukkaa jota tänään ei niin helpolla nostettu edes siihen parempaan suuntaan. Kun sain hyvät nostot lopetin siihen ja ravuutin heppaa rennosti pitkänä ja sitten otin myös käynnistä pysähdyksyä ja koitin herkistää heppaa pieneille avuille ja niin se oli jo lopuksi ihan sellainen että pysäytin vatsalihaksilla ja hieman vastustamalla liikettä selällä. Kertasin vielä yhdenohjan pysäytyksetkin. Olimme kentällä noin 40 minuuttia ja sen jälkeen otin hepalta varusteet pois ja pyyhin sienellä ja mentiin metsään kävelemään vielä vartti jotta sain viedä hepan suoraan pihattoon syömään iltaheiniäänkin ettei itikat kiusaa kun en viitsinyt laittaa loimea enää niin pieneksi aikaa päälle. Polttiaisia on nyt taas tullut ja se onkin loppukesän ongelma tälle hepalle koska niihin tuntuu olevan herkkyys. harja ja häntä kutiaa.
Kengittäjäkin tulee loppuviikolla taas.
Huomenna tulee Suvi taas ja ratsastaa koko tunnin ilman satulaa Diisalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti