Katos on jo liki valmis jo tässä kuvassa seinien osalta jotka tulee raakalaudasta. Kattoon tulee myös laudoitusta ja niiden päälle huopaa. Huomenna mennään katsomaan huopaa. Päädyin siihen koska kentän laidalla oleva peltikattoinen katos saattaa aiheuttaa turhia säikähdyksiä jonkun kävyn pudotessa isosta kuusesta juuri kohdalla ollessa ja se muutenkin olisi meluisampi kuin huopa.
Tänään tehtiin ihan kunnollinen treeni kentällä Diisan kanssa. Otin kulmat aluksi oikein huolellisesti ja keskityin ratsastamaan heppaa avuille ja käytin puolipidätteitä aina ennen pyytäessäni jotakin ja niinhän aina tulisi tehdä mutta minä ainakin laistan kyllä siitä säännöstä useastikin. Otin sitten pohkeenväistöt uralta pois maassa olevan puomin ohi ja paluu taas takaisin toiselta puomilta.Ne toimivat nyt hyvin kun olin huolellinen kulmissa ja olin saanut hepan kuulolle, se toimi tosi pienillä pohkeilla isoimman osan harjoitusta. Kärpäset ja pienet paarmat aiheutti hieman kiusaa.
Heppa jaksoi kuitenkin keskittyä. Otin sitten tölttitreeniä ensin helpompaan suuntaan ja sitten vaikeampaan ja se meni myös melko kivasti vain jokusen kulmaa meni turpa hieman ulospäin kääntyneenä. Leikin sisäohjalla puristelemalla kättä nyrkkiin ja auki ja asettelin heppaa siten paremmin töltiin. Nyt taisinkin saada suhteellisen hyvää tölttiä sen suhteen että heppa oli paremmassa muodossa eikä pyrkinyt niin päätään nostamaan ylös pilviin. Tempo oli aavistuksen laiskahkoa jota sain kyllä korjailtua, ehkä takaa ei heppa ollut niin hyvin mukana moottorillaan kun olisi voinut. En silti niin kovasti lähtenyt ajamaan heppaa pohkeillakaan kun on ollut hieman lomatunnelmissa niin kevyempää pitää olla ensi alkuun.
Ravia menin molempiin kierroksiin töltin jälkeen ja sain hyviäkin pätkiä joskin aavistus siinäkin oli tempo hieman hakusessa ja keventely ei ollut kovin hyväntuntuista kun ravi oli itsessään heikkoa, askel lyhyttä. Sitten päähäni pälkähti parin voltin tekemisen jälkeen että nytpä sitten koitetaankin härkää sarvista ja mennään isolle laukkaympyrälle. Otin ensin molempiin kierroksiin oikeastaan vain nostot ja pienet pätkät laukkaa sen jälkeen oikeaan kierrokseen joka meillä se parempi niin aloin tehdä halkaisijaltaan liki 20 metrin laukkaympyrää eli suurta mutta ympyrää kuitenkin :)
Olin aivan tohkeissani kun pääsin ainakin menemään 4 kierrosta yhtenäisesti ja heti korjaamaan kun meinasi tipahtaa raville. Eli heppa laukkasi oikeaa laukkaympyrää kunnolla eikä kaahottanut koska ohjaaminenkin oli tosi hyvää. Tämä on meille kyllä iso edistys kun ohjaukseen laukassa en juurikaan ole vielä kovasti puuttunut kun se vasta on saatu kunnolla toimimaan ja rullaamaan. Diisan laukka on kyllä parantunut entisestään ja sen tasapaino on nyt huomattavasti vakaampaa tiukemmassakin käännöksessä.
Torstain jälkeen en olekkaan ratsinut kuin tänään vasta mutta sunnuntaina illalla tein irtojuoksutusta kentällä ja hypyytin taas kahden esteen yli joista toinen oli noin 50cm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti