sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Veeti lähti





Veeti lähti tänään omaan kotiinsa. Veetihän tuli syyskuussa samana päivänä kun Diisan kanssa tänne muutettiin joten ihan alkutaival on menty yhdessä omaa hevosenpitouraani Veetin kanssa.
Se kävi välillä kuukauden oppimassa ratsun alkeita ja tuli vielä takaisin. Veeti opetti minulle kyllä jokseenkin paljon miten toimitaan nuoren hevosen kanssa. Sen luottamus ja kunnioitus ei tullutkaan ihan helposti. Nyt täytyy myöntää että pikkasen tuli haikea mieli kun avustin lastauksessa ja syötin lähtöporkkanat.




Tänään tulikin oikein kaunis ja kirkas päivä eilisen melkoisen myräkän jälkeen. Lunta on tullut tänne liki 15cm. Aamupäivä menikin lumitöissä ja ihastellessa näitä heppasia tarhassa.

Meillä onkin nyt sitten vietetty kunnon mittainen loma hevosille. Diisa on saanut huilia viikon lukuuunottamatta kävelyitä.  keskiviikkona onkin sitten issikka valmennus ja se hiukan jopa jänskättää kun kuulin että se onkin ihan yksityistunti. Noh ei pääse mihinkään pakoon eikä ole mitään tekosyitäkään sitten olemassa vaan hommiin joudutaan ja sitähän on haluttukin!

                                                 Diisa on osannut levätä :)

                              Tytöistä on tullut ihan hyvät kaverit. Toisiaan rapsutellaan kovasti



Ei kommentteja: