tiistai 28. huhtikuuta 2015

Sairastelua

                                       
                                                               Kipsinvartija Roope!


Ilmoitusluontoinen asia blogiin. Minä menin ja loukkasin tiistai aamuna aamuheiniä viedessä  nilkkani kunnolla ja konttaamalla pääsin takasini sisälle ja ambulanssihenkilöiden tullessa sain kunnon tujaukset ja he vetivät sivulle vääntyneen nilkkani paikoilleen ja sain ilmalastan. Sairaalassa kuvien jälkeen todettiin erittäin pahat murtumat molemminpuolin nilkkaa ja se on siis säpäleinä ihan kunnolla. Jouduin puolentoitsta vuorokauden väliaikaislastan kanssa odottelemaan ortopedia joka leikkaa tämän risan nilkan. Eikä siinä vielä sitten kaikki. Nilkanmurtuma oli niin vaikea ja onneksi se odottelu palkittiin kunnon lekurilla sillä hän halusi vielä avata kuvien jälkeen nilkkani ja korjata sitä. Sain titaania ja ruuveja nilkkaan ihan huolella ja nyt tämän kipsin. Olin sairaalassa 6 päivää.

Roosa muutti heti meiltä pois ja kotona on nyt sitten kolme heppaa ja pikkuinen Peppi varsa. Mies hoitaa ja käy töissä joten minusta ei ole nyt mihinkään. Kuljen sisällä rollaattori apunani sillä kolme viikkoa on oltava täysin käyttämättä jalkaa. 6 viikkoa pidetään kipsiä.  Enkä pysty kepeillä kulkemaan ainakaan vielä olen totaalisen heikossa kunnossa alhaisen hemoglobiinin vuoksi ja nämä pari leikkausta veivät kunnon nyt hetkeksi hyvin heikoksi ja kun on noita muitakin juttuja jotka haittaavat tasapainoani.

Kertun kasvattaja on aivan ihanasti luvannut hoitaa Kertun näyttelyasiat kun olen sen ilmoittanut kumminkin.  Ei voi muuta kuin olla onnellinen.

Päivitykset jäävät nyt varmaan hiukan huonoksi kun ei minun osaltani oikein tapahdu mitään enkä saa kuvia. Onneksi nään hepat ikkunasta. Koirat saan kainaloon. Onneksi on iso aidattu piha minne saa päästää koirat ovesta.

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Voi kamala, miten huono tuuri! :-( paljon tsemppiä ja paranemista sinne!

RH kirjoitti...

Voi sentään! Toivon, että nilkka paranee ja olosi pian kohenee! On varmasti turhauttavaa olla tällaiseen aikaan vain sisällä ja liikkumatta...