perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kerttu tuli kotiin!



                                        
                                                          Kerttu kotiin lähdössä

Tänään koitti se päivä kun haimme Kertun kotiin. Matka on meillä noin puolisen tuntia joten ei paha ollenkaan tälle vielä varsalle. Kerttuhan on syntynyt 19.5 2014 joten se on pari viikkoa nuorempi kuin Roosa.  Kerttu oli hieman nyreissään kun oli joutunut erilleen laumatovereistaan odottelemaan talliin, se polki hieman jalkaa  ja oli malttmaton mutta saatiin sentään kuvat otettua.

Canna's Tallin emäntä Seija antoi meille Kertun päässä olevan riimun ja kasvattajanimellä varustetun loimen.





Kun tulimme kotipihaan ja otettiin Kerttu kopista ulos, tuli se rauhallisesti ja katseli heti uteliaana ympärilleen. se huomasi tietenkin hevoset tarhassa ja kuuli Diisan matalan hirnahduksen niin se otti omatoimisesti suuntaa sinnepäin ja minä tulin perässä. Se meni reippaasti portille ja eipä siinä sitten muuta kuin veräjä auki ja heppoja hiukan sivummas ajamaan meni isäntä ja niin sain päästää neitosen laumaan.





Pientä peräsin menoa oli mutta ei mitään huutelua eikä kavioita esitelty missään vaiheessa kenellekään eikä ketään. Vein vartin kuluttua pariin paikkaan heinää niin nämä menivät samalle kasalle kaikki.
























Diisa on heti ottanut Kertun vastaan kuin lauman vanhan jäsenen ja jopa hiven suojelevasti Roosan tungetteleuilta hätistää Roosaa pois Kertun luota jos liikaa tungetellaan.







                                                               Kerttu ja Diisa





Huomenna varmaan käymme pikku kävelylenkillä Kertun kanssa kun on hyvä heti alkaa viemään pois laumastakin että tottuu lähtemiseen ja yksin tekemiseenkin.

5 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Ihanasti teillä otettiin uusi kaveri laumaan! :) Ja hauskoja kuvia, kun Roosa on niin suuri tuolla joukossa. :D

RH kirjoitti...

Oi onnea uudesta perheenjäsenestä! Ihana kuva tuo Diisan ja Kertun turpailukuva.

Irkku kirjoitti...

Kiitos :)

Elina kirjoitti...

Ihana Kerttu! :) Onnea uudesta perheenjäsenestä.

Irkku kirjoitti...

Kiitos Elina :)