keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Loimia

Tänään tuli postista Suomen ratsutarvikkeesta vasemman puoleinen 100g vanulla oleva  sadetta pitävä hig neck loimi joka oli melko hyvässä talvi alessa. Ensi talvea ajatellen on meilläkin sitten tarvittaessa tuollainen. Sopii esim. kuljetukseen hikisen ratsastuksen jälkeen fleecen päälle.
Oikeanpuoleinen on Horzen ötökkäloim,i full neck mallinen. Sen sain vaihtarina kaverilta  ja se on uusi. Varaudun kesän itikkaparviin, on sitten tarvittaessa käytettävissä kun tulen kyllä kokeilemaan saisinko hillittyä polttiaisia jotenkin. Tiedän ettei tuo ole varsinainen ihottumaloimi mutta josko nyt tällä mentäisiin.

Tänään oltiin ilta maastossa Anun ja Lahjan kera. Lähdettiin puoli kahdeksan maissa ja mustarastaat säesti meidän kulkua. Mentiin riistapellolle ja Anu kertoili niin hauskaa juttua että minua nauratti niin paljon hepan kahlatessa pellolla että epäilin kohta tipahtavani selästä :) Niin ei kuitenkaan käynyt!
Auringon laskukin oli kaunis värjäten taivaanrannan punaisella hehkullaan.

Meillä meni noin kolme varttia lenkkiin joka oli ihan käynti maasto. Maanantai ja tiistai oli vapaata hepoilla. Tänään meillä ei ollut valmennusta kun toisten hepat oli saaneet rokotusta ja muutakin juttua joten siirrettiin kahdella viikolla. Jospa siihen mennessä saataisiinkin hokit pois kun on tulossa kengitys kohta ja odotan todella että pääsen tölttäämään sorateille!


Paras hetki tänään oli aamusella  kymmenen jälkeen kun vein heiniä hepoille ennen asioille lähtöä ja Diisa tuli kauempaa luokseni se tuli minua kohti ensin ja tuli oikeen tervehtimään ja vasta sitten kurvasi heinäkatokseen syömään. Siinä jos missä läikähtää sydämessä lämpö kun huomaa olevansa enemmän kuin heinät :)

Ei kommentteja: