tiistai 4. elokuuta 2015

Jännitystä ilmassa.




Ensi viikolla onkin jännitystä oikein roppakaupalla luvassa. Koska Kertulla meni niin mainiosti Mynämäellä päätin kasvattajan kanssa asiasta keskusteltuani ja tietysti mieheni joka suostui kuskaamaan Kerttua keskellä työviikkoaan että neitonen pääsee ensi tiistaina  Ikaalisiin Hippoksen laatuasrvostelukehään. Neitonen mitataan, saa rakenteesta tarkkoja numeroarvosteluja parilta eri tuomarilta. Siellä katsotaaan tietenkin ponin liikkumistakin käynnissä ja ravissa rakenteen lisäksi. Itse olen juuri silloin matkalla Keski-Euroopassa mutta tosiann Tyynen omistaja auttaa miestäni Kertun kanssa ja esittäjäkin on valmiina :) En voi muuta kuin olla tyytyväinen näistä joukoista jotka auttavat.

Viiknloppuna onkin sitten suurin tapahtuma Ypäjällä jossa on kansainvälinen näyttely. Sinne suuntaammekin sitten kahden ponin voimalla täältä meiltä. Kerttu ja Tyyne matkaavat sinne ja onneksi olen itsekin sitten mukana jännittämässä.

Ollaan juoksutettu poneja irtona kentällä, Tyyneä on ohjasajettu ja Kertun kanssa on pyöritty mukana ja harjoiteltu äänikomentoa SEIS.  Eilen oli Diisakin juoksemassa maapuomeja.





                                                                     Kerttu

Bonnie ja Peppi ovat viihtyneet isolla laitumella yötkin. Bonnie on saanut kerätä massaa itselleen oikein kunnolla.

                                                              Peppi varsa 4 kk tänään

Tänään oli estekujan vuoro ja menossa mukana olivat Kerttu ja Tyyne. Olikin aika lämmin päivä ja neitoset saivat vesipesut treenien jälkeen ja pääsivät sitten vihreälle laiduntamaan.

                                                                        Tyyne






                                                              Kerttu












Ei kommentteja: