lauantai 14. tammikuuta 2017

Uusi vuosi




Vuosi vaihtunut ja kaikki on ihan hyvässä mallissa meillä täällä Peltolan ponipysäkillä. Olen kirjoittanut tätä blogia hyvin pitkälti omaksi iloksi ja osaksi muille pieneksi vinkiksi varsinkin pihaton perustamisen osalta joka me tehtiin silloin kun tehtiin, ilon mitta on nyt  kuitenkin tarkastelussa.. Juttumme on tuolla nähtävissä projektina. Facebook on vienyt minultakin tilaa kirjoittaa tänne asioita, en ole niin kovin jaksanut päivittää tänne asioita ja kuvat yms. ovat olleet ihan niitä samoja mitä olen laittanut faceen. Nyt tuli loppuvuodesta niin paljon omaan niskaan kaikenlaista turhaa kysymystä omista tekemisistäni facetililleni ja väsyin niihin vastaamisiin ihan totaalisesti. Jos minä teen jotakin ihan omia juttuja ja ne ei jollekin sovi niin haluaisin että niitä ei tarvitsii puida minun omilla sivuillani kuitenkaan yhtään sen enempään koska jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee asiansa. En ole koskaan enkä missään väittänyt mitään muuta kuin että teen omaksi parhaaksi asoita. Jutut alkoi olemaan jokaista hevosiin liittyvää asiaa koskeavia, oli stiten kyse heinäverkonkorkeudesta,koulutuksesta, vakuutuksista, sudenhampaista, islanninhevosestani tai siitä mitä muuten tein hevosieni/ ponieni kanssa. Jos se ei sovi jollekin niin en oikeasti ymmärrä miksi pitää siitä nähdä vaivaa koska kyse on ihan vaan minun jutuistani. Ei minusta pitäisi olla ollenkaan mitenkään hirmu kiinnostavaa muille, mutta olipahan vaan. Joten en halua enään laittaa tännekään mitään kovin henkilökohtaista koska se ei vaan tunnu sopivan kaikille. Luulin ihan muuta, harrastus opetti kuitenkin ajattelemaan ihan toisella tapaa. En vielä osaa sanoa laitanko tämän salasanan taakse vai jätänkö laittamatta tänne asioita meistä. Minulla on ollut elämässäni ihan tarpeeksi ikäviä asioita eli en halua niitä harrastuksistani se on niin turhaa. En halua yhtään lisää ongelmia sillä teen tätä etupäässä vain itselleni muistoksi.


Nyt haluan laittaa muistoksi sen että meille on laitettu heinäautomaatti. Facebookin talliniksit palstalta kopsattu ja se tuli maksamaan noin 46e kun haettiin välipäivillä osat Motonetistä. Täsätäkin olisi varmaan riittänyt noottia jos olisi ennallaan facebook kaverit sillä mitä vain tein hevosille oli kommentit sitä luokkaa että en osaa enkä ymmärrä asiota , en oikeasti jaksa sellaista kun ei mun tarvitsekkaan jaksaa.. Jos kuitenkin kerron ihan lyhyesti sen että olen kait jotakin minäkin ymmärtänyt koska eläinlääkäriä ei ole tällä tontilla ( eikä lähdetty klinikallekaan ) koskaan tarvittu päivystämässä eli ehkä jotakin olen ilmeiseti kuitenkin osannut....vai mitenkä  asian pitäisi ajatella, hemmetin hyvällä tuurillako on menty nämä vuodet? Onko se edes mikään mitta mutta se on ilmeisesti joillekin jokin mitta...... Riveistä on luettavissa katkeruus se on totta ja sen myönnän ehdottomasti, anteeksi heikkouteni että näin on! Korpee ihan riittävästi ja toistaalta ei merkitse yhtään mitään sille mitä kotona teen on se mikä merkitsee sillä minähän tiedän itse miten asiani hoidan ja minulla on  puoliso joka tukee asiaani täysin, yhdessä mennään ihan miten me parhaaksi nähdään se jos mikä on se mikä kantaa ja merkitsee :) Some on hyvä ja some on paha ja se on nyt koettu!


                                                                Heinäautomaatin sisusta


                                                                Heinäautomaatti toimii





1 kommentti:

Elina kirjoitti...

Voi ei! Olen niin pahoillani, että olet saanut tuollaisa kyttäämistä ja arvostelua osaksesi. :( Se todella lannistaa ja pistää ajattelemaan.

Älä kuitenkaan kokokonaan lopeta kirjoittamista, minusta oon niin ihana käydä lukemassa, että mitä teille kuuluu. Ja jos piilotat blogisi, niin haluan ehdottomasti osoitteen. :)
Heinäautomaatti on hieno! Ja varmasti käytännöllinen.