perjantai 22. huhtikuuta 2016

Museo keikkaa pukkaa!





Tässä on taas käyty keskusteluja museon kanssa Diisan toukokuun vierailusta jälleen Porissa. Meillä on siellä taas hommia 21.5 kun on kansainvälinen Museoiden yö tapahtuma ja olemme alkuillasta lasten pajalla jälleen hieman eri teemalla  josta en kuitenkaan voi vielä paljastaa enempää kun museo  tekee tilaisuudesta ihan omat mainoksensa taas. Kivaa on kuitenkin luvassa jälleen.

Samoin on alustavasti jo juteltu että ensi syksynä mahdollisesti omalla paikkakunnalla teemme hyväntekeväisyyttä ja olemme lasten ilona täälläkin. Tämä heppa on niin hienoluonteinen ja sopii tämänkaltaisiin juttuihin kun tiedän nyt jo että meidän yhteinen luottamus toimii ja hepan hermo pitää niin loistavasti kaikki pienten lasten metkut. Se ei myöskään säiky mitään mitä nyt vain ihmisten keskellä ja kaupungissa vastaan tulee.

Ei voi olla muuta kuin iloinen ja onnellinen tästä hepasta ja siitä työstä mitä on tehty nämä vuodet. Kohta tuleekin viisi vuotta meidän yhteistä taivalta Diisan kanssa.

Nautinnollista hetkeä on viettää iltasella kun vie yöheinät hepoille ja saa olla näiden murusien keskellä ihan vaan hiljaa ja kuunnella yön ääniä ja heinää pureskelevaa heppaa.




                                                                       Kerttu


                                                                            Hilla


Ei kommentteja: