tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulun toivotukset!




                                      Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille!
                               

                                          Toivoo Peltolan Ponipysäkin väki

lauantai 19. joulukuuta 2015

Talvea odotellessa.




Kelit ovat olleet kyllä surkeintakin surkeimmat. Vettä, räntää, tuulta, pimeyttä ja KURAA!!!
Ei ole oikein ollut mieltä ottaa kuviakaan.
Hillan kotiutuminen mikä tärkeintä on sujunut todella hyvin. Hiukan Kerttu halusi laittaa pikkuista omalle paikalleen joukon alimmaiseksi ja hääti heiniltä pois. Niimpä meillä oli kolmessa neljässikin paikassa heiniä puolitoista viikkoa. Nyt mennään kahdella ruokintapaikalla ja olen ilokseni huomannut että he syövät kolmistaan.


                                                                Kolmen kopla


Ollaan harjoiteltu Hillan kanssa talutusta ja tutkittu pihaa ja katoksessakin on oltu pari minuuttia kytkettynä ja kivasti on mennyt. Kentällä on käyty ja tänään oltiinkin koko porukalla. Hepoilla oli oikeen virtaa kunnolla.

                                                    
                                                                Hilla neito 7kk

                                  
                                                                    Virtaa!!!



                                 
                                                                    Kerttu


Kerttu näyttää nyt kasvuvaiheeltaan aikas kauniilta ainakin omaan silmään. Toivon kovasti sen hillitysti kasvavan että pääsisimme ensi kesänä näyttelykehiin tämän tytön kanssa.



                                                              Kaunokainen Kerttu






maanantai 7. joulukuuta 2015

Kolme kotona

                           
                                                                          Sintti / Hilla

Tänään paistoi aurinko kun haettiin pikkuinen kotiin. Matka on noin puolentunnin kestoinen joten pienen ei tarvinnut pitkään olla ensimmäisellä matkallaan.

Hilla katseli uteliaasti heti ympärilleen kun tuli lastaussillalle. Se hirnahti ja sai Diisalta vastauksen.






Vietiin tarhaan ja päästin heti tutustumaan uuteen laumaansa. Molemmat tytöt tuli heti tutustumaan muta olivat kyllä nätisti. Hilla oli ihan rauhallinen ja haisteli Diisaa varsinkin rohkeasti takaisin.



Parikymmentä minuuttia Sintti viiletti pitkin tarhaa ja sai välillä Kertunkin mukaansa. Se kävi kurkkimassa eri puolilla ja kokeili kuusenrunkoja maistaa ja heinillä se sitten viihtyi  myös.






Iltaruuat meni hiukan keskittymisvaikeuksien takia ohitse. Korkeintaan desilitra rehua maistui. Käytiin tutustumassa pimeällä valaistuun pihattoon ja ja tarjosin vielä vettäkin ämpäristä.

Vien yöksi mutta vasta 23 aikaan pikkuisen pihattokarsinaan koska epäilen ettei ihan vielä pikkuinen uskalla mennä noista oviliuskoistakaan ja kun sisällä on kaksi muuta niin ettei tarvii olla ulkona kun ei ole kuivaa makuupaikkaakaan nyt.Toinen on kumminkin niin pienikin vielä ja tarvii unta enempi  niin uskaltais maata ainakin sen puolesta, ollut niin jännä päiväkin.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Varsa katsaus


Nyt on vähän varsakuumetta ilmassa joten ajattelin laittaa hieman katsausta tulevasta varsasta tänne teillekin ihasteltavaksi. Kuvassa on siis 16.5.15 syntynyt tammavarsa Canna's Hyacinth.

                                                               i. Kompis Roderick
                                                              e. Nicolien v.d. Dorpsstraat


Muut kuvat onkin sitten sekä Cannas's tallin ja Seija Paanasen ottamia.

Minun on helppo hankkia uusi varsa samalta hyvältä kasvattajalta johon voi luottaa ja muutenkin asiat hoituu ja toimii niinkuin pitääkin.


Varsa muuttaa meille ensiviikon alussa. Kaikki asiat alkavat olla valmiina varsan siirtymistä ajatellen. Se on  kasvatuspaikassaan tietenkin tunnistettu ja se on myös rokotettu eläinlääkärin toimesta. Kasvattaja on madotellut tietenkin ja vuollut varsan kavioita. Minäkin olen jokusia kertoja käynyt silittelemässä tätä pikkuista. Nyt varsa syö rehujaan jo ja osaa olla itsenäisesti karsinassa joten se on valmis irtaantumaan kasvattipaikastaan. On hienoa että saa kuulla ja seurata myös näitä asioita kasvattajalta. Tavoitehan on molemmilla että varsalla on mahdollisimman pehmeä ja mukava siirtyminen. Sen elämän se varmaan toisiksi suurin shokki kun ensin on erotettu äidistä ja sitten siirtyy vielä vieraaseen paikkaan. Sitä voi helpottaa näillä kaikilla hommilla jotka vie oman aikansa ja vaatii työtä ja aikaa.

Tässä pari kuvaa päivän ikäisenä äidin turvissa laitumella.
Kuvat ovat Canna's tallin



Seuraavat kaksi kuvaa onkin kahden päivän ikäisestä varsasta.



Varsan isä on komea oripoika josta löytyy Sukupostista myös kuvia ja lisää tietoja jos jotakuta kiinnostaa.  Sukuposti
Samoin äidistä näkee tietoja ja kuvia lisää Sukuposti 

Seija Paanasen ottamia ihania kuvia Canna's ponien  kasvattajapäivältä 



                                                           Takana oripoika Hocus