tiistai 12. maaliskuuta 2013

3. ohjas-ajo tunti




Tänään otettiin ohjas-ajoa taas hetkeen aikaan. Testissä oli nyt ne uudet ajo-ohjatkin ja hyvät on. Pitävä ote näistä kumikangasohjista.

Diisalla oli hiukan työmotivaatio hukassa kun lähdettiin. Se kiemurteli metsäpolulle menossa ja oli selkeesti haluton lähtemään metsään pihasta. Jouduin pikkasen ohjaamaan edestä niin että menin sen kanssa itse kävellen sen vierellä. Menin polkua rinkiä pariin kertaan ja heppa koitti hiukan kotiinkinpäin kääntyä ilman lupaa ja pikkusen saatiin hangotella siinä keskenämme. Heppa teki yhdessä kohtaa pysäyksen ja ryysäsi umpihankeen ja yritti lähteä kotiinpäin...ihmettelin hetken moista ja pysäytyin hepan ja melkein pakotin sen eteenpäin, luulin että niskoittelee oikeen huolella nyt.. Huomasin sitten hiihtäjän joka tuli edestä metsänreunan takaa. Diisa oli sen ilmeisesti kuullut ja säikkyi sitä. Talutin heppaa eteenpäin ja se alkoi rauhottua niin käännyin itse sitten kotiinpäin. Kehuin ja otin parit pysähdykset ja jopa peruutin pari askelta ja se meni mukavasti. Motivaatio parani onneksi loppua kohden ja oli hyvä tulla kotiin kun heppa oli rauhoittunut ja yhteistyö pelasi paremmin. Meillä meni harjoitukseen noin puolisen tuntia.


                                                                    Valmisteluja





                    Eilen tuli lampaakarva ja sitähän piti sovitella heti hepan selkään.

                                                     Diisaakin kiinnostaa moinen juttu!

Tästä me ehkäpä sitten muokkaamme jonkinmoisen karvasatulan ja kokeilemme ratsastusta näinkin.
Juttelin jo eräälle satulamestarillekin jonka näin sattumoisin maneesireissulla lauantaina että jos tarvitsisi siihen ommella jotain voin kääntyä hänen puoleensa.


Ei kommentteja: